maanantai 21. elokuuta 2017

Hiljaisuus

Me vietettiin perjantaina lasten kanssa ihana päivä. Lähdettiin jo aamusta bussilla keskustaan päin. Bussilla ajelu on isojen poikien mielestä ihanaa, erityisesti nyt kun he ovat jo niin isoja, että saavat istua itse penkillä. He valikoivat aina istuimen, josta näkee ulos ja katselevat sieltä maisemia. 

Me käytiin kauppakeskuksessa ostoksilla. Haettiin pikkuputiikista isille synttärilahja, poikettiin kirjakaupassa kyselemässä sormiruokailukirjaa. Mentiin kauppahalliin lounaalle. Jatkettiin siitä torille, jossa ostettiin vadelmia ja herneitä. Syötiin niitä alatorin leikkipaikalla samalla hyppien trampoliineilla ja keikkuen keinulaudalla. Mä istuin penkillä ja seurailin lapsia. Justus nukkui vaunuissa ja mä mietin, kuinka ihana on olla lasten kanssa kotona, niin tällaisetkin reissut onnistuu. Mä katselin kuinka lapset oli niin onnellisia siellä juostessaan. 

Ajettiin vielä bussilla isin työpaikalle ja haettiin matkalla kaupasta jätskit. Takaisin keskustaan tullessa alkoi sataa ihan kaatamalla. Odotettiin bussia yhden sateenvarjon alla ja katsottiin, kun vesi hakkasi maahan. Vettä tuli ihan kamalasti ja se oli pojista hurjan hauskaa! Me ajettiin bussilla takaisin torille ja jatkettiin siitä toiseen kauppakeskukseen leikkitreffeille. Oltiin leikkipaikalla, lapset leikki ja me ystävä-äidin kanssa juteltiin kuulumisia, puhuttiin kaikesta turhasta, kuinka lapset välillä hyppii seinille, äideistä jotka luovat tuomitsevia ja pitkiä katseita, sekä vauvoista, noista meidän vuorokauden ikäerolla syntyneistä pikkupojista. Puhuttiin isoista pojista, pojista yleensä ja poikien äideistä. Juteltiin somesta ja somekäyttäytymisestä.

Isi tuli hakemaan meitä, käytiin ravintolassa syömässä ja haettiin kaupasta popparia ja karkkia. Katsottiin kotona leffaa koko perhe. Lapset lähtivät leffan jälkeen nukkumaan ja mä avasin somen. Silloin se kaikki hyökyi päälle. Turku. Mä luin ja selasin, itkin, mietin meidän omaa päivää, mietin uhreja, mietin tätä koko maailmaa.


Mä en halunnut kirjoittaa koko asiasta. Mä en halunnut antaa yhtään enempää palstatilaa, kuin on jo annettu. Mä olen niin surullinen, että näin tapahtui, niin pettynyt ajatusmaailmasta, joka keskustelupalstoilta huokuu. Niin väsynyt lukemaan näitä uutisia ja niin vihainen siitä millaisiksi haaskoiksi ihmiset keskustelupalstoilla muuttuvat. Pitäisi saada tietää, kuka se oli joka kuoli, kerrotaan juoruja faktoina, eikä viitsitä käyttää lähdekritiikkiä. Levitellään kuvia ja videoita, linkitetään uutisia ja huudetaan omaa pahaa oloa ja sitä kuinka poliitikot on niin pihalla.

Tämä on meidän maailma. Meidän kaikkien. Ei ole meitä ja noita, ollaan vaan me kaikki, jotka toivovat maailmasta turvallisempaa paikkaa olla ja elää. Vihapuhe ja yhden uskontokunnan leimaaminen ei vaan ole ratkaisu. Pitäisi yrittää ymmärtää toista, rakastaa toista ja välittää toisista. Yhtenäinen kansakunta on paljon vahvempi kuin rikkinäinen. Ei se ole pakolainen, joka tuon hirmutyön teki. Se oli terroristi. Se oli pahuus, jota pakolaisetkin pakenevat.

Mä olen niin surullinen. Kaikkien niiden puolesta, jotka perjantaina menetti läheisen. Kaikkien niiden puolesta, jotka koskaan missään menetti läheisensä liian ajoissa ja toisen käden kautta. Mua surettaa, että mun kolme poikaa elävät lapsuuttaan tällaisessa maailmassa. Mutta mä en voi poistaa pahaa maailmasta, voin vaan kasvattaa lapseni niin, että he tekevät hyvää ja näkevät hyvää toisissa. Kauna ja viha ei ole asioita, joita haluan siirtää heille. 

12 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista tekstistä. Suomi on pieni mutta pitkä maa. Täällä pohjoisempana, jotenkin asia on ollut helppo jättää etäisemmäksi, mutta samalla on tuntenut syyllisyyttä siitä että melkein lokeroi sen yhtä kaukaiseksi asiaksi kuin Barcelona (en tietenkään sulje silmiäni pahuudelta, mutta se oma turvakupla on hyvä pitää niin kauan kuin voi). Tämä teksti liikutti, eikä sitä voi kieltää etteikö profiloisi ihmisiä kun kaupungissa liikkuu varsinkin jos paljon ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Sama fiilis vähän itsellä, vaikkei täältä Turkuun niin mahdoton matka olekaan. Ja valitettavaa kyllä on, että itsekin määrittelee toisia ulkonäön mukaan. Mutta siihen onneksi voi itse vaikuttaa, kuinka toisia arjessa kohtaa :)

      Poista
  2. Meidän 4 vuotiaalle tuli eilen kova kiukkuhetki ja puhui itsekseen näin: Minä lyön puukolla...eli olipa lapsi kuullut tuon kamalan uutisen kun koko ajan sitä toitetaan tv.ssa ja radiossa ja ihmisten suut syytää vielä joka puolella puukotuksesta yms, unohdetaan koko paha asia nyt. Se on vain nyt totta, että Suomessa tulee lisää iskuja, Isis on takana ja Suomi sai nyt tuntea sen, Niinistön kannattaa perua USA matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :/ Harmittaa kyllä, että lapsetkin väkisinkin kuulee näitä :/

      Poista
  3. Niin hyvin kirjoitettu. Kiitos laadukkaasta blogista! <3

    VastaaPoista
  4. Surullista, että se tapahtui mikä tapahtui... Onneksi syyllinen saatiin kiinni. Sillä ei ole väliä minkä maalainen tai värinen henkilö on, olisi yhtä hyvin voinut olla suomalainen. Syyttely ei tuo henkeään menettäneitä takaisin.
    Suren erityisesti toisen hengiltä puukotetun puolesta, osui liian lähelle. Jahka suru hellittää on koitettava mennä eteenpäin liikaa pelkäämättä... mutta just nyt asian ajattelu tuo vuolaat kyynelvirrat virtaamaan. Asianomaisten puolesta.

    Toivottavasti pöly laskeutuu tämän asian tiimoilta pian. Asioista pitää voida puhua ja jakaa tietoa, se on hyvä. Mutta on vaikeaa saada mieli rauhoittumaan kun liikaa mediassa myllätään, etenkään kun uhrina ei ole vain joku itselle tuntematon henkilö.
    Voi terroristi, minkä teit...

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus ja olen niin samaa mieltä. Me ei voida kaikkea pahaa poistaa, mutta pitää tehdä se minkä voi. Opetan itse maahanmuuttajia ja siksi tämä koskettaa erityisesti. Tänään puhuin oppilaiden kanssa asiasta, ajattelen että se mitä voin tehdä on osoittaa heille välittämistä. Se on mun rooli tässä maailman muuttamisessa. Valitettavasti näin läheltä seuranneena jotenkin ymmärrän myös tätä tekijää, olen niin paljon saanut huomata miten epäreilu tämä maailma on, miten joillain ei ole mitään, ei mitään parempaa mitä odottaa huomiselta, he ovat vain nimiä paperilla odottamassa sitä tuomion päätöstä, eikä kukaan auta tai kuuntele. Siinä jos teini-ikäisen pää ei kestä, en valitettavasti ole yllättynyt

    VastaaPoista
  6. Hyvä kirjoitus. Suoraan sydämestä! 💕 Maailma on paha ja on pahoja tekoja, mutta jokainen voi omalta osaltaan rakentaa hyvää, tai ainakin yrittää olla tekemättä lisää pahaa. Surettaa tekijän puolesta mutta erityisesti läheisten menettäneiden...

    VastaaPoista
  7. "Mä oon seilannu merten toisel puolel
    Mitä tulee vihaan nähny miten toinen kuolee
    Mä oon nähny syövän,
    mä oon nähny sen elämää syövän
    Mä oon nähny miehen naista lyövän
    Oon istunu vieres hiljaa yrittänyt sietää
    Kaiken sen tuskan
    Mä oon nähny et elämä on hauras

    Pelkää en siedän sitä tiedän sen.
    - -
    Mua pelottaa ja haluun juosta karkuun
    Oon elossa, pahaa ulos täytyy parkuu
    Mun on vaikea hengittää,
    olla selvinpäin
    Mä uskon hyvä voittaa. "
    <3

    VastaaPoista
  8. Tykkään lukea blogiasi. Poikasi ovat todella suloisia. Reseptisi kivoja, mutta en ensimmäistä kertaa ole kanssasi samaa mieltä postauksesi loppu kappaleesta siis -valitan. Luonnollisesti olen surullinen Turun uhrien vuoksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!