tiistai 13. helmikuuta 2018

Vauvan uusi huone


sisältää mainoslinkin, merkitty (*)

Vauva sai viikonloppuna ihan ikioman huoneen. Mä sisustin ekaa kertaa lastenhuonetta, josta löytyy vaan yksi sänky. Luonnollista lienee, että näin tilaa oli paljon enemmän käytettävissä kuin mihin aiemmin olin tottunut. Ja olihan se taas yhden aikakauden loppu. Enää meillä ei ollut isoille pojille erikseen nukkuma- ja leikkihuonetta, eikä meidän vanhempien makuuhuoneessa enää koskaan nukkuisi vauva. 


Justushan siirtyi jo ennen meidän talvilomaa nukkumaan vierashuoneeseen koemielessä. Oltiin jo jonkinaikaa epäilty, että tunnin välein heräilevä vauva luultavasti häiriintyy vanhempien uniäänistä, nukkumaanmenosta ja maidontuoksusta. Päästiin tähän lopputulokseen sen perusteella, että vauva harvoin heräili ennen kuin itse käytiin nukkumaan, mutta meidän nukkumaankäymisen jälkeen heräilyjä alkoi tulla säännöllisen epäsäännöllisesti. Vierashuoneessa nukkuminen sujui tosi hyvin, eka yö yhdellä herätyksellä, seuraavat neljä vauva nukkui 20-05 heräämättä. Pari seuraavaa heräsi taas kerran kaksi, mutta rauhoittui aina tutilla. Sitten tuli meidän lomareissu, ja vaikka vauva sielläkin nukkui omassa huoneessa, heräili hän useaan otteeseen. Siellä myös lipsuin yöimetyksistä, sillä en vaan millään jaksanut sitä unitaistelua, joka aina mun vahtivuorolla oli. Isin kanssa kun riitti pelkkä tutinnosto.

Kotiin palattua onneksi vähän rauhoittui, eikä parina viimeisenä kertana olla herätty kuin paristi. Tuntuu, että tämä pesäero tekee siis ihan hyvää. Päädyttiin kuitenkin sijoittamaan vauva omaan huoneeseensa yksin, eikä kolmisin isojen huoneeseen noiden satunnaisten heräilyjen vuoksi. Vaikka isot eivät herääkään Justuksen itkuun öisin, tuntuisi jotenkin väärältä häiritä heidän untaan sijoittamalla kaikki samaan huoneeseen. Pahimmillaan Justuksen kanssa kuitenkin joutuu kuitenkin yöllä rauhoittelemaan puolesta tunnista tuntiin. Toisaalta myös ikäero on sen verran suuri, että oli hyvä tehdä erottelua lelujenkin kanssa. Vaikka isotkin toki voivat leikkiä vauvaleluilla, on helpompi pitää ne yhdessä huoneessa, jossa Justuksenkin voi vapaasti antaa tutkia tavaroita. Isojen huoneessa kun alkaa olla jo niin paljon pikkusälää ja "isojen juttuja" ettei sinne vauva ole aina tervetullut. Ja se tuskin tulee lähiaikoina ainakaan vähenemään. 


Nyt meillä on siis vauvan/melkein taaperon huone. Käytettiin huoneessa pelkästään ennestään isojen huoneessa olleita tavaroita, eikä mitään hankittu uutena. Tämä oli jotenkin tosi epätyypillistä minulle, sillä monesti tällainen sisustusprojekti saa mun shoppailuminänikin heräämään. Huoneesta tuli kuitenkin tosi kiva ihan niillä vanhoillakin kalusteilla, onhan nekin tietysti edelleen mieluisia, johtunee ehkä siitä. Jossain vaiheessa myöhemmin, kun leikit siirtyvät Justuksella vielä enemmän omanhuoneen puolelle, voisi kävelykärryn kohdalle osataa vielä yhden laatikoston Stuvaa pienille tavaroille. Muuten huone on sellainen, että se kasvaa hienosti taaperon(!) mukana. Kaikki toiminnot ovat sijoitettuna sopivalle korkeudelle, lelusäilytys on sopivasti piilossa mutta saatavilla, ja muutamat lelut talohyllyssä* tuovat mukavasti väriä huoneeseen. Kaikilla leluilla on oma paikkansa, jonne ne on sitten helppo siivota. Kirjat ovat hyllyssä* helposti saatavilla ja autolla* on kivasti tilaa huristella. Ja Mariposan lepakkotuoliin voi käpertyä yhdessä tai erikseen lukemaan. Tuo tuoli on muuten ollut meillä aina lasten suosiossa. Liittyy varmaan tuohon pussimaiseen istuinosaan, jossa saa tosi kivan asennon.

Arkku* kätkee sisäänsä pehmoleluja ja iso vedettävä laatikko muita leluja. Harmaassa ja mintussa legolaatikossa on puupalikoita ja Smartmax-magneettipaloja. Valkoinen piilottaa niin Little People -hahmot ja eläimet kuin Smartmax -eläimetkin. Harmaissa pahvilaatikoissa* ei ole vielä mitään, mutta ne nostavat kivasti tuon origamivalon* esille. 


Jemmattiin Rasmuksen vanha sänky vielä varastoon ja se odotteleekin siellä vielä vuoden verran, että Justus siirtyy isompaan sänkyyn. Pinnasängy menee käytössä varmaan niin kauan kun poika vaan pysyy laitojen sisäpuolella. 

Tykkään huoneesta ihan valtavasti. Siitä tuli kivan tilava, vaikka kalusteita onkin paljon. Toisaalta kaikelle tarpeelliselle oli tilaa ja lattialle mahtuu levittämään vielä hyvin isotkin leikit. Tuo Elloksen Marrakesh-matto(*) on aivan ihana juurikin näin lastenhuoneessa, sen päällä on niin mukavan pehmoinen istua. 

* ja (*) merkityt tuotteet saatu 

8 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän kaunis huone♡ tykkään noista väreistä,sopivat tosi kivasti keskenään!ja tuo auto♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Mä tykkään itsekin väreistä hurjasti! ja auto on kyllä tosi ihana! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Terhi <3 Valo näin keväällä on kyllä ihanaa!

      Poista
  3. Kyllä vaikuttaa tosi toimivalta huoneelta! Meillä on vielä hieman vaiheessa kun pojan huoneessa on vielä ylimääräinen sänky, jossa minä nukuin pari viikkoa kun siirsimme vauvan omaan huoneeseen. Ja muutenkin siellä lojuu ties mitä ylimääräisiä huonekaluja, joille ei oiken ole mitään paikkaa. Pitää varmaan laittaa tori.fihin myyntiin. Toi talohylly on aivan ihana, pitää alkaa googlettaa mistä tommoisia saisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih joo, meilläkin työhuone on nyt yksi iso varasto :D talohylly on Jollyroomilta, sieltä ainakin löytyy! :)

      Poista
  4. Tosi ihanan näköinen huone! 😍Kiitos inspiraatiosta, kaipailen sitä just meidän taaperon huonetta varten, jossa on tosin paljon vähemmän tilaa.. 😅Pitää koittaa keksiä järkeviä ratkaisuja! ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Pieniin tiloihin saa onneksi tosi kivoja ratkaisuja kun vähän hakee inspiraatiota vaikka pinterestistä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!