tiistai 15. toukokuuta 2018

Turisteina Helsingissä

Ollaan vuosia puhuttu, että olisi valtavan mielenkiintoista lähteä turistiksi ihan vaan tuohon omaan pääkaupunkiin. Lahdesta on Helsinkiin matkaa vain tunnin verran, mutta silti harvemmin siellä tulee oikeasti tutustuttua nähtävyyksiin tai kuuluisiin paikkoihin sen tarkemmin. Nyt sattui oiva tilaisuus, kun kesäinen Helsinki antoi säiden puolesta parastaan ja Offerillan tarjouksista löytyi Hop on hop off -bussiliput. Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Offerillan kanssa, ja postauksen lopusta löytyy tuttuun tapaan arvontaa ja alekoodia teille lukijoille!

Muistatte ehkä, että ollaan kevään aikana hyödynnetty useita Offerillan tarjouksia. On yövytty hotellissa, vietetty laatuaikaa tuplien kanssa ja nyt tutustuttu tarkemmin Helsingin nähtävyyksiin koko perheen voimin. Offerillaa tullaan käyttämään takuulla jatkossakin, tästä olen aika varma, sillä sen verran huipuksi palveluksi ollaan tuo todettu. Muistin virkistämiseksi, Offerillahan on palvelu, josta löytyy lahjakortteja yleensä 50-90% alennuksilla normaalihinnoista. Lahjakortteja voi käyttää ruokaan, juomaan, palveluihin, hemmotteluhoitoihin tai elämyksiin, kuten me on viime aikoina tehty. Kokemusten lisäksi Offerillasta löytyy paljon myös tuotteita, joista niistäkin on loistavat alennukset.

Mä tykkään selata Offerillan uutuustarjoukset uutiskirjeesta ja sovelluksesta. Palvelu tarjoaa heti etusivulle ne suosituimmat ja sieltä meidän tuplat tuon bussinkin bongasivat. Ajatuksena oli antaa lasten päättää mitä tällä kertaa kokeillaan ja olin aika varma että valinta osuu Hop Lopin tai Flamingon kohdalle, mutta yllätyksekseni pojat halusivat ehdottomasti kaksikerroksisella bussilla ajelemaan. Ja mikä ettei, me vanhemmatkin intouduttiin tästä, sillä ollaan kertaalleen oltu vastaavalla kierroksella Barcelonassa ja se ainakin oli mahtava. Omista turistikierroksista Helsingissä on hyvän aikaa, viimeksi joskus yläasteella ja mieheni ei ole oikeastaan koskaan kierrellyt Helsinkiä sen isommin.

Bussikiertoajelu irtosi -60% alennuksella ja kun lapset pääsivät aikuisten kanssa ilmaiseksi, maksoi meidän koko porukan lahjakortti vain 24e. Aika superedullista! Kierroksen lisäksi tilattiin vielä lahjakortit kattamaan päivän ruokailut ja valittiin tällä kertaa ravintolat sellaisista paikoista, joissa ei olla koskaan ennen käyty. Tämä Offerillassa ehkä onkin parasta, että uusien palveluiden kokeiluun kynnys on paljon matalampi, kun elämyksiä ja ruokaa saa ostettua niin halvalla. Moni juttu jää helposti tekemättä jossei ole ihan varma siitä ja hintakin on korkea. 

Offerillaan on helppo koukuttua ja mua kovasti harmittaa ettei palvelu ole vielä levinnyt Lahteen. Meidän onneksi, Helsinkiin on kuitenkin niin lyhyt matka, ettei olla koettu tätä hidasteeksi. Offerillan palvelut toimivat myös Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa, eli aika monessa kaupungissa halvoista lahjakorteista pääsee nauttimaan.

Meidän päivä oli ihan mahtava. Keli oli täydellisin bussikiertoajeluun, sillä aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja Helsingin tuulikaan ei ollut niin kylmä kuin monesti. Jännättiin vähän, kuinka lapset jaksaisi 90min kestävän kierroksen, mutta he olivatkin ihan fiiliksissä kuulokkeista ja niiden kautta tulevasta esittelystä. Molemmat kommentoivat välillä kuulemaansa, "äiti toi on sibuleus-momentti" tai "hei tossa kirkon tornissa asuu Jeesus!". Kierros viihdytti selvästi lapsiakin ja vaikka hittienhitti oli tietysti istuminen siellä kaksikerroksisessa bussissa, jossa ei ollut edes kattoa, ei kumpaakaa poikaa tarvinnut kertaakaan käskeä istumaan alas. He istuivat koko matkan tosi nätisti. Vaunut kulkivat mukana hyvin bussin alakerrassa ja kuulokkeet jaettiin ennen kierrosta jokaiselle omaksi. 

Tykättiin kaikki kierroksesta tosi paljon ja pidettiin vaan taukoa Lintsin kohdalla. Hypättiin kasvitieteellisen puutarhan kohdalla pois ja käveltiin siitä lyhyt matka Linnanmäelle ja patonkipaikkaan, johon oltiin ostettu lahjakortti. Pieni ja idyllinen puoti oli kätevästi Lintsin edustalla ja saatiin sieltä edullisesti kolme patonkia ja kaksi smoothiea välipalaksi. Nämäkin lahjakortit tilattiin Offerillan kautta.

Lintsikierroksen jälkeen hypättiin taas bussiin ja jatkettiin kierros loppuun. Oltiin ajateltu, että käydään keirtoajelun jälkeen syömässä ja kävellään lyhyt matka Senaatintorilta Kallioon, mutta lapset olivat niin poikki, että päädyttiin toteuttamaan vielä yksi elämys sille päivälle ja huristeltiin kallioon Metrolla. Se olikin hyvä idea, sillä kävelyä metrolta Kallion Chalupaan, johon oltiin ruokalahjakortit ostettu, ei lopulta tullut pariasataametriä enempää. 

Chalupasta valittiin neljä annosta ja hanajuomat. Juomia sai täyttää niin monta kertaa kuin hyvältä tuntui ja nuo neljä annosta riitti meille hyvin. Maisteltiin vähän kaikkia ja omaksi suosikiksi nousi Quesadilla broilerilla. Tämä upposi myös lapsiin, olihan se niin kovin pitsan näköinen. Isin suosikki taas oli pulledporkburrito, jonka hän valitsi niin tulisilla täytteillä, että omalta kohdaltani jäi maistelu yhteen kertaan. 

Voitte ehkä kuvitella, että illalla oli väsynyttä porukkaa junassa kun ajeltiin takaisin kotiin. Kaikkiaan päivä oli kyllä ihan mahtava ja erityisesti kiertoajelua suosittelen ihan kaikille. Mahtava oli kuulla tarkemmin Helsingin historiaa ja nähdä merkittävimmät nähtävyydet. Jotenkin tykkäsin myös kovasti siitä, että tehtiin välillä perheenä jotain enemmän kulttuuriin kääntyvää, kuin puhdasta viihdettä. Tämä oli ihana elämys meille kaikille.

ARVONTA:

Sain Offerillalta jälleen arvottavaksi yhden 40€ lahjakortin, jonka arvontaan pääset mukaan kommentoimalla postauksen loppuun, mihin palveluun itse lahjakortin käyttäiset. Kaikki Offerilla tarjoukset löytyvät täältä. Musita jättää kommenttiin myös sähköpostiosoite, jotta voittaja voidaan tavoittaa. Voittaja arvotaan kesäkuun alussa ja arvonnan säännöt löytyvät täältä

ALEKOODI : 

Nyt saatte vielä Offerillan normaalihinnoista -10% käyttämällä koodia pienetpojat10 ,jos innostuit vaikka tuosta Hop on Hop off -bussista ei sille jää paljoakaan hintaa. 


20 kommenttia:

  1. Mä luulen että käyttäisin lahjakortin johonkin tatuointilahjakorttiin, niitäkin näköjään tuolta löytyi! Mulla on ollut tatuointikuume jo vaikka kuinka kauan, mutta ei ole vielä ollut varaa ottaa sitä, ja tuo avittaisi huomattavasti. :) Ja toki esim. hiustenleikkuu ja ruokailu on aina hyvä kulutuskohde. :D

    leimu.neittamo@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Käyttäisin ite tohon bussiin myös, molempien poikien kanssa. (Jeminalindgren@hotmail.com)

    VastaaPoista
  3. Hampaiden kevytvalkaisu kuulostaa hyvältä, omat hampaat kun on jo kellastuneet kahvista :)
    Tulidi tarpeeseen.

    Mlellada5@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Käyttäisin jonkin ravintolan lahjakorttiin :) vietäisiin lapset hoitoon ja mentäis miehen kanssa kaksisteen herkuttelemaan.

    -Iida
    iida.pohjanen@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Tampereella mentäisiin syömään :)

    mervi.gromoff@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Käyttäisin lahjakortin johonkin ravintolaan, joko perheenä tai sitten voisi repäistä ja irrotella miehen kanssa kaksistaan.

    sihvonen.katja@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Käyttäisin sen Helsingin kiertoajeluun. Ollaan menosssa kesällä parin päivän visiitille Helsinkiin. rinne.sari at dnainternet.net

    VastaaPoista
  8. Käyttäisin lahjakortin kampaamoon hiustenvärjäykseen tai tohon bussiin! :) no.remi@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Veisin ehdottomasti mummun katselemaan Helsinkiä, kortilla ostettaisiin myös Hop on Hop off- liput!

    knurmi97@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kävisin lahjakortilla hieronnassa. Olisipas ihanaa!
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Käyttäisin lahjakortin joko johonkin ravintolaan tai kampaamoon. :)

    -M-
    minnasie@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Lahjakortti menisi varmasti ravintolaan :)

    snanna_87@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Käyttäisin lahjakortin johonkin yhteiseen tekemiseen perheen kanssa... esim.hoploppiin ja ravintolassa syömiseen 😊
    jenni.joensuu87@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Lahjakortin käyttäisin ravintolaan mieheni kans:)
    sarakortesoja_90@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Melontaan ja ruokailuun :)
    Epspi@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Oi, käyttäisin lahjakortin kiertoajeluun 3v bussi-fanin kanssa! :)

    janniiii@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Antaisin tyttärelleni lahjaksi koska hänellä on tulossa synttärit juuri kesäkuussa.
    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  18. Joku koko perheen yhteinen juttu, esim. keilailuun :)
    Yhden sellaisen lahjakortin olen jo ostanutkin ja meidän lapset tykkäsi niin kovasti, että täytyisi mennä uudestaan!
    mari.nortamo@netti.fi

    VastaaPoista
  19. Kasvohoidossa olisi mukava käydä pitkästä aikaa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Itse tulee käytettyä Offerillan tarjouksia lähinnä ravintoloissa käymiseen. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!