keskiviikko 30. elokuuta 2017

Meidän kodin pohjaratkaisu

Ollaan nyt asuttu nykyisessä kodissamme aika tasan vuosi. Vuosi on mennyt kyllä tosiaan vauhdilla! Tuntuu hassulta, että vuosi sitten muuttaessamme olin vasta kuukauden verran tiennyt olevani raskaana, voin ihan järkyttävän huonosti ja olinpa vielä sairaslomallakin tuon huonovointisuuden vuoksi. Muutto meni ihan totaalisess sumussa, hammastapurren ja välillä vessassa oksennellen. Huh, eipä ole ikävä.

Me etsittiin tätä kotia kauan. Meillä oli aika tiukka lista asioista, joita kodissa ehdottomasti oli oltava ja kertaalleen ruksittiinkin sitä vähän vähemmän kattavaksi. Silti oli joitakin asioita, joista ei kumpikaan suostuttu luopumaan. Nyt jälkikäteen olen tosi iloinen, että pidettiin päämme. Talomarkkinoilla on helppo lähteä luistamaan alkuperäisistä suunnitelmista, varsinkin silloin kuin sopivaa taloa ei tule vastaan. KAikkein helpointa toki olisi ollut alkaa rakentamaan tai rakennuttamaan, mutta tehtiin kyllä sen suhteen ihan oikea päätös. Ei meistä tässä elämäntilanteess aolisi ollut siihen.

Ehdottomia vaatimuksia kodilla oli sijainti, toimiva pohja, korkea katto, energiatehokkuus ja vaaleat materiaalit. Henkan listalla oli myös autotalli. Kaikki tää toteutui meidän nykyisessä kodissa. Sijainnin haluttiin olevan syrjässä, mutta silti lähellä keskustaa. Tää toteutuukin kivasti, sillä lähikauppaan on reilu kilometri, kouluun kilometri, bussipysäkille kilometri, motarilla pari kilometria ja Lahden keskustaan 8 kilometriä. Ollaan päättyvän tien loppupäässä, lähipuistoon on parisataa metriä ja lenkkipolut lähtee melkein meidän pihalta. Liikennettä on tosi vähän ja kaikin puolin alue on rauhallinen. 

Pohjakuvaa multa on kyselty usein ja tässäpä se nyt tulee. Keittiö, olohuone ja meidän vanhempien makuuhuone on neljä porrasaskelmaa alempana kuin muut tilat ja korkeimmillaan olkkari/keittiö/makkari on neljä metriä korkea. Pohjan toimivuudesta ei tietysti ollut täyttä varmuutta, mutta nyt vuoden asuneena olen huomannut, että tää on tosi hyvä. Eteisen vieressä oleva isoin makkari on nyt leikkihuone ja koska huoneen ovi jää juuri sopivasti kulman taakse olohuoneest akatsottuna, ei mua sotkut siellä häiritse lainkaan. Keittiö jää myös kivasti seinän taakse, ollen kuitenkin silti puhe- ja näköyhteyden päässä olkkarista. Jos jotain pohjassa muuttaisin, leventäisin eteistä kodinhoitohuonetta puolella metrillä. 


Energiatehokkuuskin toetutui, sillä energialukema meillä on B. Huomaa sen sähkölaskuistakin, ettei rahaa lämmitykseen juurikaan mene. Lämmitysmuotona on vesi-ilmalämpöpumppu. Ja kuulemani mukaan se on hyvinkin energiatehokas :D Tää on niitä asioita joiden kohdalla mä nostan kädet ylös. Sen tiedän, että meillä on vesikiertoinen lattilämmitys, jonka vesi lämpiää jotenkin kummasti poistoilmalla. Ja jotenkin tähän kaikkeen liittyy myös lämmön talteenotto, jonka takia lämpö hyötykäytetään ja plääh. En mä oikein ymmärrä. Järjestelmän asentaja kuitenkin infosi, että käytännössä sähköllä lämmitetään meidän taloa vasta n. kahdenkymmenen asteen pakkasilla ja silloinkin apuna on varaava takka. Mutta joo, mun on myönnettävä ettei nää lämmityskuviot ole olleet mun kiinnostus prio 1. 

Materiaalien suhteen astuttiin rakennusprojektiin mukaan ihan loppumetreillä, eikä voitu näin ollen vaikuttaa isoihin linjoihin. Meillä kävi kuitenkin tuuri, sillä kaikki valittu niinkuin itsekin olisi valittu. Ainoastaan kaksi seinäpintaa tapetoitiin uusiksi ja päämakuuhuoneen seinän maalinsävyn kanssa väännän jatkuvasti, onko se mieleinen vai ei. 

Ja autotalli, se löytyy. Onneksi, sillä vaikken sen perään etsintävaiheessa haikaillut, on se osoittautunut ihan lottovoitoksi syksyllä ja talvella. 

Sisustustägin alta löytyy enemmän kuvia ainakin leikkihuoneesta, lasten nukkumahuoneest aja keittiöstä! Kodinhoitohuoneesta ja kylppäristä on postausta tulossa, kuten myös eteisestä!

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa fiksulta pohjaratkaisulta! Paljon on neliöitä koko talossa? Entä huoneissa? Nää kiinnostaa kovasti kun alkaa olla meilläkin kohta ajankohtaista! :) Kuvien perusteella teillä on oikein kaunis koti! <3 Ja mukava blogi sulla muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko talossa on vähän vajaa 150 asuinneliötä. Tarkistan sulle vielä noi huoneiden koot ja palailen sitten! :)

      Tykätään kyllä kovasti itsekin meidän kodista! Kiitos ❤

      Poista
  2. Hei, minkä verran teillä on mennyt sähköä vuositasolla? Mitä on ollut sähkölaskut keskimäärin, meille tulossa kans ilmavesilämpö pumpou, eikä siitä löydy oikein hirveesti netistä tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pakko sanoa etten yhtään muista, mutta tarkistan tän vielä sulle ja palailen sitten! Mutta ainakin musta tuntuu että sähkölaskut on pienempiä kuin aikanaan meidän rivarissa lämmitys+sähkö. Ja se oli kuitenkin kaukolämmössä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!