maanantai 6. marraskuuta 2017

Isänpäivälahjavinkit Ellokselta


postaus sisältää mainoslinkkejä (merkitty *)

Ensi viikonloppuna juhlitaan taas isejä, pappoja, ukkeja ja vaareja. Kaikkia itseään isiksi tuntevia. Toki isää ja isyyttä on hyvä juhlia ja muistaa ihan kaikkina muinakin vuoden päivinä, mutta onhan tää huippua, että isille on omistettu yksi ihan ikioma päivä vuodesta.

Me juhlitaan tänä vuonna isänpäivää Ruotsissa, ollaan jo kauan lupailtu lapsille reissua, ja nyt sitten viimein saatiin aikaiseksi varailla. Meillä isänpäivän aamu alkaa aina brunssilla, ei suinkaan sängyssä, koska vauhdikkaat naperot, vaan ihan keittiön pöydän ääressä. Tänä vuonna isi pääseekin nauttimaan isänpäivän aamiaisestaan laivan buffassa, mikä mun mielestä kuulostaa ihanan helpolta. Valmiille meno on aina niin ihana helpotus.

Lahjat ja kortit on kuuluneet aina meidän isänpäivään ja niin myös tänä vuonna. Itse rakastan lahjojen antamista ja juuri oikeanlaisen lahjan suunnittelua. On kiva löytää jokin lahja, jonka tiedän olevan tarpeellinen ja mieleinen. Meidän isiltä löytyy oikeastaan aina jotain materialistista tarvetta, jonka isänpäivälahjalla voi hyvin täyttää. Omalle isälleni olen jo vuosia hankkinut joko aineettomia lahjoja tai sitten lasten kuviin liittyviä mukeja, kalentereita, kuvakehyksiä..

Lapset taiteilevat isille aina omatekoisen kortin, joka onkin aina se paras lahja. Myös papat ja ukit lahjotaan meillä itsetehdyin kortein.

Meidän isin lahjan pidän vielä salaisuutena hetken, samoin kuin oman isäni, mutta tässä muutamia vinkkejä, jos lahja on vielä hakusessa. Kollaasien tuotteet löytyvät Elloksen valikoimista.

Lahjoista parhaita on omasta mielestäni pehmeät paketit, ja varsinkin meidän isille toimii myös joku sporttisempikin lahja. Esimerkiksi juomapullo (3)* salitreeneihin toimisi takuuvarmasti, tai sitten tuollainen Adidas käsivarsipussi (4)*  puhelimelle, jotta musat saa soimaan helposti.

Toilettilaukku (1)* on aina tarpeellinen, oman mieheni laukku onkin jo repeillyt ja usean vuoden vanha joku kaupanpäällispussukka. Tämä tyylikäs pussi kävisi hyvin miehiseen käyttöön! Pussin lisäksi voi hankkia isille jonkin ihanan ylellisen kosteuttavan voiteen (2)* , jota isi voi sipaista poskilleen kosteuttamaan ja virkistämään.


Neuleita (2)* ainakin meidän isi käyttää töissä melkein päivittäin. Niitä ei ehkä voi olla liikaa, tai ainakin uusi laadukas neulepaita kelpaa aina. Tuo kuvan vaaleasininen on ihan just eikä melkein meidän isin sävy ja tuo pyöreä pääntie tuo kivan lisän muuten peruspaitaan. 

Yöpuvun housut (4)* hankittiinkin jo ukille, noitahan nimittäin on kiva käyttää varsinkin viikonloppuiltaisin ihan olopöksyinä. Tuollaiset flanellikuosiset varsinkin on kivan miehiset ja käyvät meidän isille ainakin tosi kivasti.

Kahvikuppina (1)* tuo siirtolapuutarhan ihanan iso neljän desin kahvikuppi herättää väsyneemmänkin isin ihan takuuvarmasti. Ja käy varmasti hienosti vähän joka äidin astiakaappiin. Meillä on tätä pienemmässä koossa ja se on kyllä ihana osa kattausta. 

Kunnollista kaulahuivia (3)* tarvitsisi kyllä meidän isi tosi kipeästi, kylmät kelithän oli ja kävi jo täällä, nyt tosin taas vesikeleillään. Mutta kunnollinen huivi tulee kyllä tarpeen työmatkoille vähän lämpöisemmälläkin kelillä. 


4 kommenttia:

  1. Oo! Meillä tuleva iskä (heh) sanoi, että on jo nyt salaa vietettävä isänpäivää, vaikka pieni syntyy vasta kesällä. No, me sitten vietetään. Isänpäivälahjavinkkejä kyllä tarvitsee, koska aiemmin ei ole tullut ostettua isille lahjoja, sillä omakaan ei ole ollut paljoa kuvioissa. Nyt sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mekin hankittiin silloin eka isänpäivälahja isille, kun tuplat oli vasta mahassa <3 Ihanaa myöhästynyttä ekaa isänpäivää sinne!

      Poista
  2. Meillä ei muuta kuin itse tehdyt kortit...ei vara hankkia mitään noin kallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsetehdyt kortit onkin parhaimpia. Lisäksi itsetehdyt lahjat on olleet meillä myös tosi tykättyjä, ja niitä saa usein valmistettua tosi edullisesti :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!