sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Ostetaanko vaunut?



Vaunuista on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Syyskuun alussa vierailtiin vaunujen oston merkeissä Ruoholahtelaisessa lastentarvikeliikkeessä. Meidän vaunut ei enää toimineet aktiivisen vauvan kanssa, joka halusi jo nähdä ympärilleen. Mä kaipasin kääntyviä etupyöriä ja helppoa liikuteltavuutta ja isi muunneltavuutta. Justus taas istuma-asentoa ja sitä, että näkisi maisemia. 

Oltiin tutkailtu netistä erilaisten vaunujen ominaisuuksia ja todettiin aika pian, että meidän kaikkien toiveet täyttäviä vaunuja oli oikeastaan vaan yhdet. Bugaboon Buffalot, joita harkittiin jo raskausaikanakin. Mietittiin, josko tilattaisiin vaunut ulkomailta, sillä silloin säästöä tulisi satasen verran. Todettiin kuitenkin hyvin pian, että halutaan tässä kohdin hyvää palvelua kasvokkain, mahdollisuus reklamaatioihin suomen kielellä, sekä tukea omalta osalta suomalaista yrittäjyyttä ja suomalaista työtä.

Me suunnattiin Vaunuaittaan. Vaunuaitta on Suomen vanhin lastentarvikeliike ja sijaitsee keskeisellä paikalla Ruoholahdessa. Me ajettiin vaunuostoksille Lahdesta ja parkkipaikan löytyminen läheisestä parkkihallista oli helppoa. Siitä sitten hipsittiin liikkeeseen ja alettiin paremmin tutustua vaunuihin. Mä itse olin oikeastaan jo päätökseni tehnyt, mutta isi halusi vielä koeajaa vaunuja, testailla ominaisuuksia ja istuttaa Justusta vaunuihin. Tämä kaikki onnistuikin helposti, samalla kun myyjät kertoivat meille vaunuista tarkemmin. 

Todettiinkin aika pian, että meidän ratkaisu kivijalkaliikeostoksista oli juuri oikea. Päästiin kokeilemaan ihan käytännössä kuinka vaunut menevät kasaan, nähtiin erilaisia malleja ja pystyttiin kokeilla työntötuntumaa. Me saatiin palvelua. Eikä palvelun saanti pääty tuohon ostohetkeen, sillä jatkossakin jos vaunujen kanssa tulee jotain ongelmaa, saadaan helposti yhteys Vaunuaittaan. Mahdollisten reklamaatioiden varalta asiointi on myös helpompaa näin, kuin ulkomaalaisessa nettikaupassa, sillä asiointi voidaan hoitaa suomeksi. Huollon ajaksi on myös mahdollisuus saada varavaunut, eikä omia vaunuja tarvitse itse alkaa lähetellä Bugaboolle. 


Me todettiin suomalainen perheyritys paremmaksi ostopaikaksi paitsi käytännönsyistä myös siksi, että halutaan muissakin valinnoissa tukea suomalaista työtä. Suomalainen asiantuntemus ja osaaminen häviää aika nopeasti, jos aina päädytään tilaamaan tuotteet ulkomailta. 

Vaunuaitta oli mulle liikkeenä ihan uusi, toki heidän verkkokauppaansa olin kurkistellut aiemminkin. Ihastuksekseni huomasin, että valikoima oli todella laaja ja hyllystä löytyi monta omaa suosikkimerkkiäni. Yhdellä reissulla saisi hoidettua helposti kaikki vauva-ajan hankinnat niin halutessaan. Esimerkiksi nuo kuvissa näkyvät Wallabyn vaunuverhothan istuvat Buffaloihin ihan täydellisesti ja Skiphopilta voi valikoida vaunuihin sopivan vaunulelun.

Valikoima ei rajautunut pelkkiin vaunuihin ja niiden tarvikkeisiin, vaan tarvikkeita kaikenlaiseen vauvanhoitoon oli mielinmäärin. Mä bongasin meille myös tuon Ezpz-silikonilautasen, josta Justuksen olisi kiva sitten sormiruokailla. Tuo onkin ollut meillä kovalla käytöllä. Myös Sophie la Giraffen tuotteita löytyi kiva valikoima, joiden hankkimista mietin Justukselle. Ainakin tuo kylpyvaahto ja perinteinen purulelu olisi kiva lisä joulupakettiin!


Meidän vaunut ovat olleet nyt käytössä vajaa kolmen kuukauden ajan ja olen ollut tosi tyytyväinen valintaan. Mutitelineen ja Bugaboon oman lämpöpussin hankintaa ollaan mietitty, mutta ne olisikin helppo joko tilata Vaunuaitan verkkokaupasta tai huristella suoraan liikkeeseen. Myös kesän tullen kesäkuomun hankinta tulee ajankohtaiseksi. Toinen mitä ollaan mietitty on juoksurungon hankinta. Sen päällehän käy tuo meidän Buffaloiden istuin, joten säästyttäisiin toisten vaunujen ostolta. Juoksurunko olisi kätevä juoksulenkeillä ja varsinkin isi sen perään on haikaillut. Kivasti rullaa lenkillä kyllä Buffalokin, mutta veikkaan juoksurunkoa vieläkin kätevämmäksi. 

Kirjoittelen teille parin viikon päästä vielä tarkemmin näistä meidän vaunuista ja mitä ollaan oltu nyt käytössä niistä mieltä. Ostopaikan suhteen meillä meni ainakin kaikki ihan nappiin. Kiitos Vaunuaitan väki, meillä on ihanat vaunut! 



5 kommenttia:

  1. Me tilattiin esikoiselle vaunut Saksasta. Suomessa ne maksoi tonnin ja Saksasta sai muistaakseni vähän päälle 700 eurolla. Muutenkin meidän olisi pitänyt matkustaa 350 km lähimpään kaupunkiin jossa niitä olisi myyty, joten päädyttiin tilaamaan. Ostettiin siis sika säkissä, mutta ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Nyt käytetään jo kolmannella lapsella. Naturkind Terra -vaunut meillä on. Mies on tehnyt niillä vaunulenkkejä ja kovasti tyytyväinen on ollut. Rullaa hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, etäisyydet varmasti hankaloittaa!
      Kiva että vaununne ovat olleet noin laadukkaat! Kolmen lapsen kanssa käyttökertoja on ollut varmasti paljon! :)

      Poista
  2. Käytättekö yhä vanhoja vaunuja nukkumiseen? Riittääkö yhä kopassa kokoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käytetä, ne siirtyivät uuteen kotiin uusien vaunujen saapuessa. Justus nukkuu päiväunensä buffaloissa :)

      Poista
  3. Tuttu liike, monet kerrat asioitu! :) Innolla odottelen tarkempaa vaunupostausta näistä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!