torstai 15. maaliskuuta 2018

1 - vuotiaan lahjatoiveet


sisältää mainoslinkin *

Tai eihän ne toki vielä hänen toiveitaan ole, mutta sellaista tarpeellista jota isi ja äiti ovat hänelle miettineet. Vieläkin on tosi vaikea tajuta, että parin viikon päästä meillä juhlitaan meidän nuorimmaista, joka on sitten jo taapero. Olen jo suunnitellut juhlatkin, mutta katsotaan kuinka tarkasti ne toteutetaan sen mukaan. Mulla on usein suuret suunnitelmat, jotka sitten ajanpuutteen vuoksi usein pienenevät lähellä h-hetkeä. Jos nyt valmistautuisi ajoissa, saattaisi suunnitelmatkin toteutua.

Justusta juhlitaan pääsiäisenä hieman porrastetusti, mikä on ihan kiva ettei kaikki sitten pelmahda paikalle kerralla. Saattaisi juhlakalukin hämmentyä niin isosta vierasmäärästä kerralla. Vielä ei olla päätetty, että mitä itse hankitaan Justukselle, sillä kuten isoveljienkin lahjat, ollaan haluttu aina hankkia jotain pitkäikäistä ja hyödyllistä. Tällä hetkellä vahvin ehdokas on varmaan nuo Bobles-palat, mietin jos niitä hankkisi kolme kappaletta kaikille lapsille yhteiseksi. Olisi sitten se isojenkin synttärilahjaongelma ratkaistu kerralla!

Mutta nyt taas vähän rönsyilen, joten palaillaanpa aiheeseen. Lelutoiveet pidettiin tällä kertaa Justuksella hyvin minimissään, sillä isoveljien jokseenkin kattavan leluvalikoiman vuoksi, ei Justuskaan hetkeen isompia leluja tarvitse. Muutamia tuli kuitenkin mieleen ja niistä ehkä mieleisin ja tärkein olisi tuo rumpu. Justus rakastaa musisoida. Se on ehkä parhainta mitä hän tietää ja joululahjaksi saatu ksylofoni on ollut kovalla käytöllä. Rumpu olisi looginen jatke näiden soittimien joukkoon ja tuo Brio* olisi kaiken lisäksi tosi kaunis. Huomioin myös sen, että sen päällinen on puuta, joten se varmaan kestää niitä muovisia paremmin. Huomasinpa nimittäin, että kummitytön rumpu oli hajonnut keskeltä, vaikkei hän mikää ronski leikkijä olekaan. Eli puuta ehdottomasti meille!

Myös tuon Brion vedettävän kirahvin* lisäsin kollaasiin, sillä muistelen isojen poikien rakastaneen kaikkea vedettävää juuri tuon ikäisenä. Brion leluissa nuo renkaat ovat muovia, joten ne ovat tosi lattiaystävällisetkin! Ja puulelut ovat vaan niin mahdottoman pitkäikäisiä, että ne saavat meiltä kyllä hyvän kodin. Tuo magneettilaiva tai tämä magneettijuna* olisi sekin palikoista kiinnostuneelle melkein-taaperolle tosi kiva ja vaikka duploja meillä paljon onkin, ovat ne sen verran kestosuosikki näissä kollaaseissa, että yhden setin laitoin tähänkin. Näköjään niitäkin on tullut uusia, ja tuollainen junamalli voisi olla vauvasta hauska!


Ulkoiluun tulee varmasti tuo Plaston-kärry tarpeen, sillä vaikka meillä niitä kaksi olikin, ovat isot pojat onnistuneet ne tuhoamaan. Ne ovat olleet parhaat ulkolelut joita meillä koskaan on ollut, kertoo ehkä jotain, että isot tosiaan leikki niillä vielä talvella, ennen kuin molemmista vuoronperää hajosi renkaat. Eikä ne oikeastaan menneet huonolaatuisuuttaan rikki, vaan koska pojat työnsi lumess aniissä toisiaan..

Kirjojakin meillä on aika paljon, mutta vauvan suosikkeja on selvästi nämä luukulliset Puppe- ja Muumikirjat, joita hänelle ollaan nyt jo jonkin aikaa luettu. 

Isovanhemmilta toivottiin jo noita aurinkolaseja, ne ovat nimittäin ehkä parhaat mitä on. Isoiltahan löytyy samat Babiatorsin lasit ja ne laitettiin Justuksenkin listalle. Sankoja saa venytellä justniinpaljon kuin sielu sietää ja lasit pysyvät hyvinä silti. Justus ei lisäksi voi sietää niitä pään taakse vedettäviä kuminauhoja ja nämä pysyvät hyvin päässä ilmankin niitä. 

Ensiaskelkengät ovat yleensä huippuostos yksivuotiaalle, sillä on tosi tärkeää että ekat askeleet otetaan oikeanlaisissa jalkineissa. Tai sitten ihan vaan paljainjaloin. Nuo Kavatin kengät* olisi nahkaa ja siksi tosi hyvät ensimmäisiin askeliin!

Justukselta uupuu myös kunnollinen reppu, sillä nykyinen on hivenen liian pieni kaikille mukana kannettaville tavaroille. Nuo Skip Hopin reput oli isoillakin aikanaan ja tykkäsin niistä kovasti! Isoon taskuun mahtuu paljon tavaraa ja pikkutasku on hyvä pikkutavaroille. Näissä repuissa olisi valinnanvaraa vaikka kuinka mutta tuo panda taitaa olla nyt oma suosikkini tai sitten tämä kirahvi*!

Ja juomapullo kesäksi tarvitaan Justuksellekin, isot ovat tykänneet omistaan tosi paljon, heillehän ostin omat viime keväänä. Ne ovat Camelbak-merkkiä ja harmittavasti laatu ei kyllä niissä mene yksiin hinnan kanssa. Isojen pulloiss aon pilliosat halkeilleet ja kuvat kuluneet vaikkei niitä pesukoneessa juurikaan pestäkään. Ajattelin toivoa heillekin synttärilahjaksi lasisetpullot, jotka lifefactorylla ainakin oman kokemukseni mukaan on olleet tosi laadukkaat! Tuo keltainen 350ml pullo olisi varmasti oikein sopivan kokoinen taaperolle.


1 kommentti:

  1. Mun lifefactoryn pullo vieri vahingossa kalliota pitkin ja tippui pari metriä alemmalle kalliolle. Pelkäsin että on aivan säpäleinä mutta ei tullut naarmuakaan paitsi korkkiosaan pieni. Tämän jälkeen ei ole tarvinnut pelätä sen menevän rikki;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!