tiistai 20. maaliskuuta 2018

Meidän valinta oli kotihoito. MIKSI JA MILTÄ nyt tuntuu?

Mun henkilökohtainen fb-tili muistutteli pari viikkoa sitten mua siitä, että tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä kun meidän isot lapset lopetti päiväkodissa ja siirtyivät kokonaan kotihoitoon. Kontrasti oli silloin aika suuri, sillä mun sairaslomaan saakka he olivat päiväkodissa viitenäpäivänä viikossa puoli kahdeksasta puoli viiteen. Sairaslomani aikana hoitoviikko lyhennettiin neljään päivään, ja äitiysloman alkaessa lapset jäivät kokonaan kotiin.

Ensin oltiin kuukausi kolmisin, sitten vauvan synnyttyä jäätiin kotiin neljästään. Meidän arkea ovat rytmittäneet vaan omat rutiinit, sillä kaikista suurista suunnitelmista huolimatta, en jaksanut lähteä lasten kanssa mihinkään perhekerhoihin. Syksyllä isoilla alkoi kerho, jossa he ovat viettäneet kolme aamupäivää viikossa aina tähän päivään saakka. 

Kirjoitin viime keväänä päätöksestä meidän valinnan taustalla ja silloin postaus kirvoitti aika voimakasta keskustelua puolin ja toisin. Muistuttelen tässäkin yhteydessä siitä, että valinta oli meidän, tehtiin se siitä näkökulmasta joka meidän perheelle olisi toimivin ja mieleisin. Mietin vaihtoehtoja punnitessa niin omaa, kuin lastenkin etua. Ja nyt kun kerron meidän kokemuksista, kerron vain meidän kokemuksista ja vain mun ajatuksista. En sano että meidän valinta olisi kaikille paras, tai että se olisi ainoa oikea. 

Isoimpana syynä isojen hoidon lopetukseen silloin vuosi sitten oli mun oma tunne siitä, että näen lapsia arjessa aivan liian vähän. Hoitopäivän jälkeen yhteistä aikaa oli vaan pari tuntia, ja sekin meni helposti hoidossa väsähtäneen lapsen kiukutellessa. Päiväkodin aktiviteetit oli mahtavia, oli ihana kuulla niistä metsäretkistä, kirjastoreissuista ja askartelutuokioista. Lapset viihtyivät päiväkodissa loistavasti, eivätkä koskaan jääneet sinne itkien. Mutta mulla itselläni oli tunne, että jään jostain paitsi kun nuo kokemukset koetaan päiväkodin tätien ja -kavereiden kanssa. Ja kaikki nuo jutut joita päiväkodissa tehtiin, onnistuisi yhtälailla kotihoidossa.

Toinen tekijä valinnan taustalla oli se, että mä itse en ole koskaan ollut päiväkodissa. Olen ollut muutaman vuoden perhepäivähoitajalla ja käynyt seurakunnankerhossa. Eskaria en ole käynyt, se ei silloin mun lapsuudessa ollut vielä pakollinen ja kouluunkin menin vuoden kotonaolon jälkeen. Mä olen silti aina ollut sosiaalinen vaikkakin rauhallinen ja hiljainen. Mulla on ollut aina kavereita ja olen pärjännyt koulussa niin sosiaalisesti kuin taidollisestikin. Eikä mulla ole mikään askartelijaäiti. Leikittiin enimmäkseen aina sisarusten kanssa keskenään ja äidin kanssa oikeastaan vaan leivottiin tai luettiin. Mun aloittaessa koulun, äiti oli kotona mun kahden siskon kanssa ja muistan kuinka mua harmitti lähteä kouluun, kun toiset jäi kotiin. Muistan edelleen, kuinka silloin toivoin olevani pari vuotta nuorempi, jotta mäkin voisin olla vielä kotona. Mun omallakaan kokemuksella päiväkoti ei siis ole mikään sosiaalisuuden tae tai koulumenestyksen salaisuus. 

Kolmas tekijä oli lapset itse. Juteltiin päätöstä tehdessä heidän kanssaan ja kumpikin kertoi haluavansa jäädä kotiin. Toki päätöstä ei luonnollisestikaan annettu tai anneta ylipäätään vain lapsen päätettäväksi, mutta meille oli tärkeä kuunnella myös lasten omaa näkemystä. Toisaalta tunnetaan myös lapsemme ja tiedetään millaisia he luonteeltaan ovat. Kumpikin pojista on aina ollut sosiaalinen, he eivät juurikaan ujostele tai vierasta. He aloittavat leikin tuntemattomienkin kanssa ennakkoluulottomasti ja ovat varsin rohkeita uusissa tilanteissa. Ei nähty päiväkotia tarpelliseksi sosiaalisuuden ylläpitäjäksi.

Iso painoarvo oli myös hoitopäivien pituudella. Huomasin kuinka lapset olivat väsyneitä ja uupuneita hoidon jälkeen ja kotona olo oli pitkälle kiukuttelua. Päiväkotiarki ei ole lapselle  ihan helpoimmasta päästä, vaan päivä voi olla tosi raskaskin. Meidän lapset olivat kaiken lisäksi sen ikäisiä, ettei päiväkodilla saavuteta mitään sen suurempaa kuin tavallisilla leikkitreffeillä ja kerholla. Heillä ei olisi siellä viskari- tai eskaritoimintaa, päivärytmi oli hyvin samankaltainen kuin se olisi kotonakin, sillä erotuksella, että kotona olo olisi varmasti rauhallisempaa. Päiväkoti oli pääasiassa perushoitoa, ulkoilua ja leikkiä. Samaa mitä se olisi kotonakin, sillä erotuksella että kotona hoitaja olisi äiti ja hoidettavia paljon vähemmän.

Mä en hetkeäkään epäile, etteikö päiväkotikin olisi ollut hyvä ratkaisu. Lapset olisi varmasti viihtyneet siellä ja muutamana päivänä viikossa mun oma arki olisi varmasti ollut helpompaa. 20 tuntinen hoitoviikko olisi jo sekin varmasti ollut lapsille helpompi ja voi olla että se olisi jo vähentänyt väsymystä ja kiukkua.

Mutta niinkuin syistä ehkä huomaa, päätös oli pitkälle mietitty ja punnittu. Eniten halusin kaikki lapset kotiin kanssani. Halusin, että isoillakin olisi yhtälainen oikeus olla äidin kanssa kotona kaikessa rauhassa, kuten vauvallakin. En halunnut että isoille tulisi tunnetta, että heidät siirretään sivuun vauvan alta tai että he eivät saisi yhtälailla nauttia päivisin äidin huomiosta ja kotonaolosta kuin vauvakin. Myös isot saisivat aikaa tutustua meidän uuteen perheenjäseneen.

Mä näen päiväkodin valitettavasti aika meluisana ja kiireisenä paikkana, vaikka meidän lasten päiväkoti superihana olikin. Fakta vaan on se, että päiväkodissa oli kolme-neljä hoitajaa 25 lasta kohti, joista heistäkin yksi oli päiväkodin johtaja ja velvoitettu tekemään myös muita kuin hoidollisia töitä. Päiväkodissa lapset joutuisi kilpailemaan huomiosta, olemaan jatkuvassa metelissä ja odottamaan, että heidän asiansa ehditään kuunnella ja heidät ehditään kohdata. 

Kotona olisi kuitenkin vain he kolme ja yksi äiti ihan vain heidän käytettävissään. Mä uskon, että ehdin kohdata lapset päivän aikana ihan toisella tavalla kuin päiväkodissa pystytään. Ja että tunneside ja hoiva, jota päivänaikana lapset saavat, ovat paljon enemmän kuin he hyötyisivät päiväkodissa. Neljävuotias on vielä niin pieni, että hän tarvitsee aikuista monissa hetkissä tuekseen. Varsinkin meidän esikoinen, jolla tunnereaktiot ovat vahvoja kaipaa aikuista moniin tilanteisiin tueksi ja tunteita sanottamaan. Mä en jaksa uskoa, että sama toteutuisi päiväkodissa, jossa ratkaisuna olisi sitten helposti jäähy ja yksin rauhoittuminen.

Mun hermot kiehahtaa moneen kertaan päivän aikana ja välillä olen ihan valmis pistämään pillit pussiin ja lähtemään töihin. Silti en vaihtaisi kotiäitiyttä mihinkään. Olen ihan rehellisesti sitä mieltä, että rankkuudestaan ja vauhdista huolimatta, tämä vuosi on ollut ihana. Olen tosi kiitollinen, että on ollut mahdollista olla kotona ja että oma jaksaminen on mahdollistanut myös isojen kotihoidon. Uskon kovasti, että he ovat saaneet tästä vuodesta hyvät eväät jatkoon. En usko, että tehty päätös vaikuttaisi heidän sosiaalisuuteen mitenkään, ryhmätilanteita ja sosiaalisia hetkiä on kuitenki tähänkin vuoteen mahtunut aimo annos, vaikkei päiväkodissa ollakaan oltu.

Mä ajattelen, että aivan liikaa laitetaan painoarvoa päiväkodin tarjoamille virikkeille ja mielletään se jotenkin kotia paremmaksi vaihtoehdoksi. Että päiväkoti olisi parempi siksi, että siellä on kavereita ja siellä askarrellaan. Vaikka me jonkin verran askarrellaankin, jäädään varmasti alle sen askartelurepetuaarin, johon päiväkodissa ylletään. Mutta uskon myös ettei päiväkodin kaikki askarteluhetket voita sitä kodinhoivaa, jota lapset kotoa saavat. Vaikka ei askarreltaisi yhtään, en näkisi sitä ongelmaksi. Uskon, että lapsi saa kotihoidossa niin paljon enemmän, ettei muutamat pääsiäisaskartelut tunnu siinä millään tavoin.

Vuoden aikana kaikki kolme lasta ovat kasvaneet tiiviiksi trioksi. Vaikka isoilla onkin aina se oma juttunsa, on vauva päässyt hienosti osaksi heidän porukkaansa. Mulla on ollut mahdollisuus keskittyä heidän jokaisen tarpeisiin yksitellen ja yhdessä. Ja vaikka välillä tuntuukin, että käsiä on yksi pari liian vähän, olen mielestäni selvinnyt mahtavasti. Vauvakin on tainnut oppia, että välillä joutuu vähän odottamaan ja isoille on tullut tärkeitä taitoja kun asiat on välillä vaan tehtävä ihan itse.

Jälkikäteen on helppo sanoa, että ratkaisu oli oikea. Muistan kylläkin useaan otteeseen miettineeni, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä toisin. Mutta silti päällimmäisenä tästä vuodesta on kiitollisuus ja ilo siitä, että tämä oli mahdollista. Nyt on helppo suunnata katseet taas tulevaan ja nauttia hetki  vielä näistä kuukausista kun kaikki lapset ovat kotihoidossa. Elokuussa ollaan nimittäin taas uuden arjen kynnyksellä, kun isot pojat aloittavat päiväkodissa ja Justus jää vielä ainakin puoleksi vuodeksi kotiin. Tulee olemaan varmasti opettelua ja ihmettelyä, mutta luulen että ollaan kaikki nyt valmiita tällaiseen muutokseen.

Varmaan moni ihmettelee, että miksi nyt sitten päiväkoti. Ehkä eniten siksi, että pojat täyttävät jo viisi. Päiväkodissa alkaa viskaritoiminta, jonka uskon helpottavan sopeutumista vuoden päästä alkavaan eskariin. Saadaan pehmeä lasku ensivuotta ajatellen ja toisaalta pojat pääsevät viskaritoimintoihin jo mukaan. Olen myös viime kuukausina huomannut, kuinka yksivuotiaan ja viisivuotiaiden arjet ei oikein kohtaa. Yksivuotias tarvitsee aika tarkkaa rytmiä, rauhoitettuja pitkiä päiväunia, kun taas viisivuotiaat kaipaavat toimintaa ja vauhtia. Ulkoilua ja retkiä. Mä en oikein kotona pysty repeämään näihin molempiin tarpeisiin ja tekemään vielä töitäkin jossain välissä. Luonnollisin ratkaisu tähän olikin sitten päivähoito kahtena päivänä viikossa, jolloin Justuksen pitkät unet ei häiriinny kerhosta hakemisesta ja mä itse pystyn tehdä töitä koko päiväuniajan. Pientä luopumisen tuskaa kyllä poden tästä muutoksesta, mutta silti päälimmäisenä on tunne, että tämä on se meidän seuraava steppi. Päiväkoti myös luultavasti helpottaa tuplien yksilöllisyyden tukemista, kun he voivat olla eriryhmissä. Kerhomaailma kun ei oikein taivu pienryhmätoimintaan, varsinkaan kovin suuressa mittakaavassa. 

Mutta pienesti innoissaan täällä jo odotellaan, millaista se arki yhden lapsen kanssa edes on. Kokemustahan mulla ei tuosta ole, kun äitiys alkoi rytinällä tuplien kanssa ja mulla on aina ollut ainakin se kaksi lasta helmoissa pyörimässä. Mutta innolla odotellaan!

21 kommenttia:

  1. Hei! Paljon hyviä pointteja ja samoja mielipiteitä kuim minulla. Meilläkin jäi esikoinen kotihoitoon kun vauva syntyi, eikä ole tarvinnut katua! Saan oikeasti OLLA molempien lasten kanssa, vastata tarpeisiin ja sylitellä. Erityisen iloisia olemme rauhallisista aamuista. Siinä olen lastentarhanopettajana eri mieltä, etteikö neljävuotiaalle päiväkoti tarjoaisi paljonkin muuta kuin perushoitoa. Toivoisin myös, että muistetaan miten päiväkodissa on monia eri ammattinimikkeitä, ei ainoastaan hoitajia. Heistä jokaisella on omat työnkuvansa ja esimerkiksi lastentarhanopettajalle kuuluu paljon, paljon muutakin kuin perushoito ja ryhmän kanssa oleminen. Mukavaa kevään odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Nuo rauhalliset aamut ovat kyllä ihania, varsinkin jos edellinen yö on mennyt huonosti!
      Kiva kuulla, että päiväkodilla on tarjota nelivuotiaallekin paljon! Mulla vaan on jäänyt tunne, että hoitajamäärät on vedetty niin tiukille, että monen lto:n työpanos menee juurikin siihen perushoitoon, peppujen ja nenien pyyhkimiseen, sekä pukemiseen. Hienoa jos näin ei kuitenkaan ole! :)

      Poista
  2. Me toimittiin muutama vuosi sitten aikalailla samalla tavalla. Varhaiskasvatusta tarjotaan monessa paikassa ja meillä 4 v. esikoinen kävi srk:n kerhossa kuopuksen vauvavuoden. Se riitti oikein hyvin siihen vaiheeseen. Toki sama olisi ollut mahdollista myös pienemmillä tunneilla päiväkodissa. 5-vuotiaana sitten meni takaisin tuttuun päiväkotiin, koska haluttiin että lapsi pääsee palaamaan tiiviiseen kaveriporukkaansa ennen eskarin ja koulun alkua. Tiivis porukka on ollutkin, nyt ovat jo koulussa (samalla luokalla :)).

    Pakko vielä lisätä lopuksi, että varhaiskasvattajan korvaan särähti tuo päiväkodin jäähy ja yksin rauhoittuminen. Toivon sydämestäni, ettei tuollaista tapahdu oikeasti missään. Ei kenenkään kotona saatika varhaiskasvatuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aika samalta kuin meillä! Ainoa juttu jota kerhoss aoon jäänyt kaipaamaan, on ne pienryhmät, joissa meidän tuplat saisi vähän etäisyyttä toisiinsa. Ja sekin, että kerho on kerralla aika lyhyen aikaa. Lapsetkin ahrmittelee että leikit jää aina vähän kesken.

      Toivotaan! Vaikkakin pakko kertoa, että jäähy valitettavasti parissakin paikass aedelleen on käytössä!

      Poista
  3. ❤️ hienosti kirjoitettu ja olen ihan samoilla linjoilla!

    VastaaPoista
  4. Itse kasvatusalan ammattilaisena (opena) ja pienten lasten äitinä ajattelen kotihoidon pelkästään positiivisena asiana. Itse en ole päiväkodin kasvatti eivätkä lapsemmekaan tule olemaan. Tämä on hyvin pitkälti myös arvovalinta, haluan itse kasvattaa lapseni ja nähdä heidän kasvun ja kehityksen upeiksi persooniksi, en pelkkiä iltakiukkuja pitkän päiväkotipäivän jälkeen. Puhumattakaan siitä ainutlaatuisesta suhteesta mikä lapsen kanssa syntyy ��

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus! Meillä mies tekee päivävuoroa ja itse teen vuorotyötä. Tää on sopinut meille hyvin; lapsilla (4v ja 3v tuplat) on 2 tai 3 hoitopäivää viikossa, koska mulla on viikolla vapaapäiviä. Yleensä hoitopäivät on 6-8h ja lapset viihtyvät ja jaksavat hyvin. Myös perheen yhteistä aikaa löytyy aivan kiitettävästi, eikä ole ollut mitään läpsystä vaihto- meininkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa, että teillä on aika ihana tilanne hoidon määrän suhteen. Mua harmittaa jo nyt, että kun joskus töihin palaan, joutuu kaikki lapset aika pitkäksi aikaa hoitoon. Nelipäiväinen hoitoviikko on melkein pakollinen.

      Poista
    2. Meillä on kokeiltu molempia ratkaisuja eli 30 h työviikkoa joko 4 päiväisenä työviikkona tai 6 h työpäivänä. Molemmat ovat toimineet hyvin ja suosittelen todella keventämään näin arkea, jos se on taloudellisesti ja töiden puolesta mahdollista.

      Poista
  6. Ihanasti ajateltu ja selvästi molmpia päätöksiä hyvin perusteellisesti pohdittu.
    Olen mammalomalla päiväkodista ja ajatus olla pienokaisen kanssa kotona niin kauan kuin taaloudellisesti vaan mahdollista.
    Vaikkakin viimeaikoina on ollut kova puhe varhaiskasvatuksesta ja sen tärkeydestä, niin itse koen pystyväni "tarjoamaan" tuon kotona ja samalla saada nauttia lapsen kehityksen seuraamisesta ja tukemisesta.
    Harmikseni olen työssäni monesti kokenut etten riitä päivän aikana jokaiselle, ja uskon että suurissa ryhmissä moni kokee valitettavasti näin.
    Varhaiskasvatus - päiväkoti ON Suomessa laadukasta ja onneksi jokainen pystyy itse päättämään mikä on hänen lapselleen parasta 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tätä pitkään pyöriteltiin. Kuulostaa ihanalta ja olen kanssasi ihan samaa mieltä. Halutessaan saman voi anta akotonakin ja uskallan väittää että enemmänkin. Juuri se huomio ja hoiva omalta äidiltä on jotain mitä ei millään voi päiväkodissa saada.

      Tuo on kyllä tosi harmi, että työntekijät vedetään niin ahtaalle, että voi antaa sitä panosta minkä haluaisi :/

      Poista
  7. Meillä käydään pari kertaa viikossa tarhassa, ennen oli 5 kertaa viikossa kun töissä olin.
    Joskus ei mene ollenkaan jos on meillä muuta menoa yms.
    Itsestään se on monella kiinni, minä tarvitsen sen pari päivää omaa aikaa, nyt kun olen ollut hetken työttömänä niin se tuntuu hyvältä että voin käydä kaupassa rauhassa, olla sohvalla ja olla vaan :)ja etsiä töitä rauhassa.
    Itse menin 8kk ikäisenä tarhaan ja olin 6 vuotiaaksi siellä.
    Nykyään tuntuu kamalalta kuunnella kun äitini puhui siitä, en voisi kuvitella että 8kk ikäinen laitettaisiin päiväkotiin :D
    Mutta se oli silloin aikoinaan, äitini sai viran niin oli pakko tehdä päätös että menen päiväkotiin alle vuoden ikäisenä.

    Kaikki tekee miten itsestään tuntuu hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jokaisesta itsestään se on kiinni mikä tarve päivähoidolle on! :)

      Poista
  8. Aivan samoilla linjoilla sun kanssa. Tosi hyvä texti! Itse päiväkodissa työskentelevänä toivoisin kaikkien vanhempien miettivän asiaa samalla tavalla, eikä heti heitä lapsia tarhaan kun itse jää vauvan kanssa kotiin. Nään päivittäin paljon lapsia ja on tosi surullista nähdä kun jotkut lapset harmittelevat miks mun äiti ei pidä mua puolipäiväsenä tai Miks mä en saa olla kotona vaikka äiti on vauvan kanssa kotona? Tulee itselle tosi paha mieli, ja yritä siinä nyt sitten kertoa lapselle asia niin ettei sano mitä itse ajattelee ja että lapselle tulisi parempi mieli! Päiväkoti arki ei ole mitään ruusuilla tanssimista. Ihanaa kevään jatkoa teille! ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, tuo kuulostaa kyllä tosi ikävältä :/ Ihanaa kevättä sinnekin!

      Poista
  9. Meillä esikoinen oli myös 4-vuotias, kun vauva kesällä syntyi. Laitettiin kunnallinen päivähoitopaikka tauolle ja lapsi kävi metsäkerhossa 3x4 tuntia viikossa. Melko nopeasti kävi selväksi, että valinta oli huono ja esikoisesta tuli huonotuulinen marisija. Meidän pojalla on tosi suuri kavereiden kaipuu ja kerhokaverit olivat kaikki hieman nuorempia, eikä sellaisia omia kavereita oikein löytynyt. Tuntuu siltä, että meidän alueella, Helsingin kantakaupungissa kaikki 3-5-vuotiaat ovat päiväkodissa. Lapsi pyysi ja pyysi, että pääsisi päiväkotiin. Ilmoitettiin päiväkotiin parin kuukauden jatkuvan tappelun jälkeen, että lapsi palaa, ja nyt hän on taas ollut omassa tutussa päiväkodissa kolmena päivänä viikossa noin 7 tuntia. Ja johan helpotti ja arki tasaantui! Nyt ne kaksi kokonaista kotipäivää voidaan oikeasti keskittyä rauhalliseen yhdessäoloon, ja homma on balanssissa. Meidän päiväkodissa jako isojen ja pienten ryhmiin ei ole se perinteinen, vaan isojen ryhmässä on 4-5-vuotiaat ja toiminta sen mukaista. Kevään teemana on kaveritaidot ja kaverin auttaminen, ja tämä näkyy lapsen puheissa päivittäin. Uskon, että kotihoito olisi ollut lapselle mielekkäämpää, jos kotona olisi ollut muitakin sisaruksia kuin vauva tai jos hän ei olisi aiemmin ollut päiväkodissa. Vaikka hän onkin luonteeltaan rauhallinen ja jaksaa kotonakin rakentaa legoja itsekseen tuntikaupalla, on vastapainoksi saatava jotain vähän menevämpääkin. Ihmiset aina kommentoi näihin, että kotona olevan vanhemman lapsi vie joltain muulta hoitopaikan. Koen kuitenkin vahvasti, että oikeus päivähoitoon on subjektiivinen ja on kunnan (eikä minun) tehtävä huolehtia siitä, että paikkoja on kaikille. Ja se nyt vaan on fakta, että ei niitä paikkoja sillä lisää tule, että kaikki kykenevät ottavat lapsensa pois päivähoidosta, päinvastoin. Mutta tämä oli meidän perheen kokemus ja ikuisesti ollaan kiitollisia meidän maailman parhaalle päiväkodille kaikesta hyvästä, mitä ollaan sieltä saatu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voin vaan kuvitella että meillä olisi saattanut käydä samoin jos isoja lapsia olisi vain yksi. Tuplilla on niin paljon seuraa toisistaan että kotona harvoin on tylsää. Kerhoss atosiaan on tuo huono puoli, että siellä voi käydä niin huono tuuri ettei oman ikäistä tai tyylistä seuraa löydy. Silloin luultavasti ratkaisu johon päädyitte oli juurikin se kaikista oikein ja lapselle parhain!

      Joo, meneehän se vähän niin, että kunta pitää päiväkodit täynnä. Jos kaikki lapset olisi kotona jotka vaan voisi, olisi paikkojakin vähemmän. Luultavasti hoitopaikoista olisi pula silloinkin. Tosin joku järkevämpi ratkaisu pitäisi hoitopaikkoihin saada, ettei osa lapsista joutuisi liian kaukana olevaan päiväkotiin. Mutta se olisi tosiaan päättäjien ratkaistava.

      Poista
  10. Ymmärrän hyvin teidän päätöksen pitää pojat kotona! Teillä varmasti pojilla on myös toisistaan hyvin seuraa ja leikkikaveria. Meillä 4v jatkoi päiväkodissa 20h/vko kun vauva syntyi. Aluksi mulla kyllä raastoi sydäntä viedä poika hoitoon, mutta toisaalta koin sen meidän kohdalla hyväksikin ratkaisuksi. Poika kaipaa kotona paljon leikkiseuraa ja täytyy sanoa, etten vauvan kanssa tarpeeksi sitä pysty tarjoamaan, vaikka parhaani teen. Kerhokin olisi tietysti ollut vaihtoehto, mutta poika on jo luonut kaverisuhteet päiväkodilla. Ja kun hän on vähän hitaasti lämpeävää tyyppiä niin en nähnyt oikein hyvänä sitä, että veisin hänet taas uuteen ympäristöön kerhoon. Nämä on niin perhe-ja lapsikohtaisia juttuja, että näistä kiistely on mielestäni ihan turhaa. Jokainen perhe tekee omalla kohdallaan parhaimman ratkaisun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Ja uskon että ratkaisu olisi ollut toinen jos lapsia tosiaan olisi ollut se yksi. Meillä on iso hyöty tuosta veljestä, vaikka ovathan he toki toistensa kimpusskain koko ajan :)

      Todellakin, nää riippuu niin lapsesta, että jokainen varmasti tietää sille omalle lapselle oikeimman ratkaisun!

      Poista

Kiitos kommentistasi!