perjantai 2. maaliskuuta 2018

Lasten kevät

Tähän kovien pakkasten perään onkin hyvä tsekata taas lasten kevätvaatteet läpi, sillä veikkaampa että ihan kohta alkaa loskakelit ja kevät tulee vauhdilla! 

Tällä kaudella lapsilla on paljon softshelliä, materiaalia, johon ihastuin viime syksynä kovasti! Isoille menee vielä viime kesänä alennusmyynneistä ostetut Name itin takit (116cm) joiden kaveriksi mietin saman merkin housuja. Toinen vahva vaihtoehto, tosin tuplasti kalliimpikin olisi Polarn o pyretin kuorihousut, joissa ilahduttaa erityisesti nuo henkselit. Olen vielä aikalailla kahden vaiheilla, että kumpiin housuihin päädytään. Vahvasti veikkaan noita softshellejä, sillä luulen niiden olevan paitsi mukavat myös laadukkaat pihatouhuihin. Pilareita niissä toki on vähemmän kuin Popin kuorihousuissa, mutta koska kurakeleillä käytetään kuitenkin kuriksia, ei loputonta vedenkestoakaan tarvita. Taidetaan viikonloppuna pyörähtää sovituskierroksella, josko lapsillakin olisi tähän jokin mielipide!


Välivaihtoehto ulkohousuille olisi tietysti Kaxsin kuorihousut, jotka hinnassa ovat samat kuin nuo Name Itit, mutta pilareiltaan ja malliltaan vastaavat Poppia. Kaxsin kankaanlaatu ei vaan mun mielestä ole yltänyt ihan Popin tasolle, joten siksikin pohditaan noita Name Itin housuja testiin. 

Pipot ja rukkaset isoille on viime kaudelta nekin, mutta kengät pitää uusia. Ihan kamalaa tuo jalan kasvu, tuntuu että nuo edellisetkin gore-kengät hankittiin ihan äskettäin! Vaikka onhan siitä tietysti jo vuosi. Justukselle on kevääksi Reiman Patter Washit ja vähän haluaisin kokeilla samaisia myös isoille. Näissä on kuitenkin sama kuin mitä talvellakin mietin kengissä, ollaan todettu niin hyviksi nuo Vikingin goret, etten tiedä uskaltaako niistä lähteä vaihtamaan.. Ja vähän niissäkin mietityttää korkea varsin, toimisiko matala Viking kuitenkin keväässä paremmin?

Olen kokenut kevät- ja syksykausina käteviksi kakkosasuiksi windfleecen ja kuorihousut, fleecejä kun voi käyttää tosi monipuolisesti sellaisenaan tai takin alla. Windfleece on myös paras takki kauppareissuille ja tosi monikäyttöinen kesälläkin. Windfleece on myös tosi hyvä ratkaisu kevätaurinkoon, kun vähän tuulee mutta takki on liikaa. Tälle kaudelle ostin kaikille lapsille käytetyt Windfleecet ja tuntuu, että valinta oli aika osuva. Jokainen niistä nimittäin löytyi edullisesti ja kaikki kolme takkia ovat tosi siistissä kunnossa.


Justukselle onkin kaikki tarvittava jo hankittuna, syksyn aleista löysin tuon kuvan softshellhaalarin ja uusimmasta Gugguun mallistosta tilasin tuon pipon, joka on kyllä niin meidän pikkumiehen näköinen kuin olla voi! Rukkaset on isojen jäljiltä kaapissa ja kuorihousut ja windfleecen ostin joskus syksyllä kirpparilta. Vähän vielä pohdin, olisiko Justuksella tarvetta vielä kuoritakille, mutta ainakin vielä jätän sen hankkimatta. Kuoritakki saattaisi tulla kyseeseen vasta syksyllä, sillä viime syksyinen kuorihaalari menee vielä ainakin hetken tässä keväällä. Mä olen vähän tämmöinen jemmailija ja Henkka nauroikin mulle, sillä Justukselle on välikausivaatetta tallessa aina sinne kokoon 104cm saakka :D Kaikkea kokoa löytyy, välistä taitaa puuttua vaan 98 takki/haalari. Tämä kevät mennään siis luultavasti tuolla kuvan 86cm softshellillä, sekä Polarn o pyretin 80cm kuorihaalarilla. 

Kuvissa olevien lisäksi kaikilla lapsilla on toki saappaat ja kurissetit. Sadetakit olen kokenut kotioloiss avähän turhiksi, mutta löytyy meiltä nekin. Moni taitaa ajatella, ettei kotihoidoss aolevat tarvitse kurahousuja, mutta mä olen kyllä tykännyt vetäistä ne lasten päälle. Ulkoilusetit pysyvät näin parempina kun niille riittää pesun sijaan pyyhkiminen. Kurahousuja voikin sitten pestä mielin määrin, sillä niissä ei mitään teknisiä ominaisuuksia ole. Lisäksi meillä on vielä rymyhaalarit pihahommiin. Meillähän on pihat vielä osittain tekemättä, joten kaikkein siisteimpia ulkoiluvaatteita ei pihatöihin viitsi ottaa. Isoilla haalarit ovat Peuhun ja Justuksella Lindexin Rainwear. Ne on sellaiset haalarit, joissa ei ominaisuuksista ole tietoakaan ja jotka laitetaan koneeseen aina tarpeen mukaan, jos suihkuttamalla ei tule puhdasta. 

15 kommenttia:

  1. Ihania vaatteita, vaikka ihmettelen miksi niin väritöntä. Kun vertaa vaikka Iinan blogiss ajossa lapsella pinkki haalaria. Lapsilla pitäisi olla väriä, ei pelkkää mustaa. EIkö teillä talvipuvutkin olleet mustat? -lisäksi ihmettelen miksi käytätte huonoja pukuja pihalla, miksei näitä nyt ostettuja. Eikä ne osteta kuitenkin käyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myönnän olevani vähän allerginen väreille, mutta lasten vaatetuksessa syy tummille sävyille on enemmänkin siinä, että ne pysyvät siisteinä paremmin. Mun mielestä ulkohousuille ainoa oikea väri on musta. Paljon meillä on kyllä ollut värejäkin lapsilla, tälle kaudelle sattuu enemmän olevan tollaista navya ja harmaata. Tosin pipoissa on sitten väriä enemmän samoinkuin noissa windfleeceissä. :)

      En oo ihan varma kenestä Iinasta puhut, jos But I'm human not sandwitch -blogista niin mainittakoon että sieltä löytyy kolme tyttöä, joille pinkin pukeminen on helpompaa :) Ja onhan näissä mielipidejututkin aina taustalla.

      Kerroinkin postauksessa, että meidän piha on osittain ihan kuraa, joten pihalla kurakelillä käytetään huonompia haalareita tai kuravaatteita, jotta paremmat säilyisi siistimpinä. Kurakylpyjen jälkeen kun vaate pitää melkein laittaa pesukoneeseen jos sen haluaa puhtaaksi, jolloin ominaisuudet kärsii. Vaatteet on kyllä käyttöön, mutta niiden pilamainen kurassa on mun mielestä silti turhaa. :)

      Poista
    2. Samaa mieltä, että musta on paras väri ulkohousuihin. Ainoa vaan että tässä talossa asuu tyttö, jolle erityisesti viime syksynä mustat housut oli jotain ihan kamalaa. Siksi meillä olikin pinkit housut ja niillä kun on pk:n metsäretkillä käyty niin on pesuista huolimatta aivan kamalan näköiset. Joten jatkossa meillekin housut mustina.

      Poista
    3. Voi ihana tyttö! :D Meillä ei onneksi ole pojilla kauheasti mielipiteitä vaatteista, joten tuolta ollaan säästytty. Mutta eipä tuoss atilanteess avarmasti muuta voinut kuin ostaa ne pinkit housut! :D

      Poista
  2. Reiman wetterit on parhaat vk-kengät!👌

    VastaaPoista
  3. Ihanat vaatteet! ❤️

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä!! Avasin postauksen sillä ajatuksella että jaahaj, taas yhteistyöpostaus jossa lapsille monilla sadoilla ulkovaatetta. Ei nimittäin tavallisella duunarilla ole varaa niin kalliisiin ja moniin. Oli mukava huomata ettäelapsillasi on käytettyä ja kierrätettyä. Sekä kohtuuhintaista kohtuumäärä. Niitä yhteistöitö on mukava lukea mutta enemmän ne harmittaa ei tavallinen voi ostaa uutta haalaria takkia housua ja asusteita.

    Haluab siis kiittää tästä oli hyödyllinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että avasit postauksen kaikesta huolimatta! :) Tuo on kyllä totta, ettei monelle lapselle pysty millään ostamaan uutta ja kallista ainakaan montaa settiä. Onneksi on kirppikset, sieltä ainakin itse oon tehnyt hyviä löytöjä.

      Monesti tietysti nuo yhteistyöt toimiikin inspiraationa ja niistä näkee kivasti millaista vaatetta markkinoilla on. Ja miltä se näyttää lapsen päällä :)

      Kiva kuulla!

      Poista
  5. Näyttää tosi kivalle :) mä oon myös jemmaaja, isommalta kivoimmat ja toimivimmat (sekä huonoon kuntoon menneet :D) jemmaan pienemmälle :) meillä pitäs vielä kenkiä ja asusteita hankkia. Isommalle sit housut vielä kun jää vähän lyhyeksi, viimeistään syksyyn joutuu ostamaan. Po.pia tai name itiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Eikä ne loppujen lopuksi ihan kamalasti vie tilaa! Ja onhan se ekologistakin, kun vaatetta käyttää useampi lapsi :)

      Poista
  6. Mä mietin samoja name itn housuja, mutta mietin myös sitä että onko liian kuumat �� itse en ainakin tuntuu että paistun jos koetan urheilla softshelltakilla. Tää monen lapsen välikausi on aikamoinen operaatio, isot vaatteet vie enemmän tilaa ja tuntuu että eteinen pullistelee siinä kohden kun vaihtuu aina kausi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä tiedä yhtään! Mulla ei itsella ole koskaan ollut mitään softshelliä, mutta tosi moni noita ainakin kehuu! Me hankittiin nuo name itit juuri viikonloppuna, että saa nähdä miten toimivat sitten ovat! :)

      Ja joo totta! Vaikka meillä ei olekaan lapsia kuin kolme ja yksi vielä aika pieni, tuntuu tää kausien vaihde olevan juuri se hankala säilyttämisen suhteen. Toppahaalarit on vielä käytössä mutta toisaalta niin kevättakkikin.. Iso vaatehuone eteisen vieressä olisi ihan mahtava juttu!

      Poista
  7. En ostaisi enää softshellia. Itselläni ollut takki ja kovin on hiostava. Myös sellainen softshellimainen huppari löytyy, aina kainalot märät siitä tekokuidusta. Lisäksi softshellin ja myös fleecen ympäristökuormitus on suuri. Ne sisältävät muovia joita irtoaa hiukkasina pesussa ja kulkeutuu mereen. Kannattaa lukea tästä. Mutta on nuo fleecet kyllä tosi käteviä lapsen pukeutumisessa niin olen ostanut niitä käytettynä koska se on kuitenkin ekologisempaa uuteen verrattuna. Yritän pestä harvoin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!