perjantai 27. huhtikuuta 2018

Tavallisen viikon kauppakassi

Pari kuukautta sitten julkaisin postauksen meidän säästöviikosta. Säästöviikkohan meillä meni tosi hyvin ja ostoskassi oli huomattavasti kevyempi ja halvempi kuin normaaliviikolla. Kauheasti haluaisin kokeilla joskus säästökuukautta, vaikka tiedän toisaalta tämän viikonkin perusteella, että alkaisin kaivata ihan liikaa runsaita salaatteja, smoothieta ja ruokien monipuolisuutta. Loppupeleissä halpa ruoka on kuitenkin aika yksitoikkoista ja väritöntä. Meillä ihan selvästi isoin säästö tehdään aina hedelmissä, vihanneksissa ja pähkinöissä. Vaikka ruokakassin kallius välillä harmittaakin, on nuo toisaalta myös sellaisia tuotteita, joista en ole liikaa valmis luopumaan. Säästöviikko silloin tällöin on kuitenkin kiva tapa paitsi tyhjentää kaappeja, myös kokeilla miten halvalla viikon ruuat lopulta saisi!

Teidän toiveesta ja omasta mielenkiinnosta kuvasin myös ihan tavallisen viikon ostokset. Nämä ostokset ovat reilun kuukauden takaa, eli jo nyt etukäteen pystyn kertomaan, kuinka meni. Ruoka riitti lopulta kahdeksalle päivälle ja muutamat annokset laitoin vielä pakastimeenkin. Käytiin kerran ulkona syömässä, kuten meille lauantaisin hyvin tyypillistä on. Lounas thaimaalaisravintolassa maksoi meiltä neljältä 24e.


Hedelmiä ja vihanneksia santsattiin yhden kurkun, kahdeksan banaanin, parin avokadon ja muutaman omenan verran. Muuten nuo kuvissa näkyvät riittivät hyvin ruokiin joita valmistettiin. Näistä syntyi useammalle välipalalle hedelmälautasia, smoothieta, parit salaatit ja vihannestäytteiset leivät. Pari banaania pakastin kun ne olivat menoss aliian tummiksi, mutat muuten hävikkiin ei muutamien pinaattikourallisten lisäksi mennyt mitään.


Lounaaksi ja päivälliseksi valmistettiin pitsaa, chili-tomaattipastaa, lihapullia, kanapastaa, lohikiusausta, siskonmakkarakeittoa, herkkusienirisottoa ja tomaattikeittoa.


Kaikkiaan tämän viikon ruokaostoksiin meni 130 euroa, plus tuo ravintolareissu. Tällaisissa summiss ajos vielä pysytään, on mun mielestä ruokalasku kuukaudelta tosi kohtuullinen. Helposti kuitenkin, varsinkin jos yhtään alan ostaa mielitekoja, nouse emeidän viikon ostoslista yli 200 euroon, ja siinä vaiheess amun mielestä ruokaan menee liikaa. Oma tavoitteeni on 100e/viikko, eli siihen nähden tämä viikko oli ihan ok. Tosin, eihän tuolla viikolla paljoa tarvinnut täydentää mausteita, kahveja, kuiva-aineita tai pakasteita, joten viikko senkin takia meni tosi kohtuuhinnalla.

28 kommenttia:

  1. Meillä ostetaan luomua niin paljon kuin mahdollista ja Prismaan menee kerran viikossa n. 200 e. Se on aivan liikaa, mutta en kuitenkaan ole valmis siitä luomusta tinkimään. Meillä syö lounasta kotona äiti ja kaksi suursyömäri-poikaa, isä tekee evääksi leipiä töihin. Päivällistä syö 4 henkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luomu on kyllä tosiaan kalliimpaa, vaikkakin ihanaa että sitä saa nyt enemmän kuin muutamia vuosia sitten!

      Poista
  2. Tykkään näistä postauksista, viikon ruokalista postaus on kans kiva lukea, kiva nähdä mitä ruokia vois itsekin lisäillä viikon ruokiin! 😇

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää taas lähiaikoina kirjoitella ruokalistasta, tuin viikon lukeekin jo postauksessa! :)

      Poista
  3. Mukava lukea näitä kun itse pyörittelee samoja asioita.. Meillä ei ole autoa ja kauppareissut/jääkaapin sisältö siksi pyritty järkeistämään. Meillä on kuudella ihmisellä juurikin samansuuruinen summa, lähes aina se 120-130euroa. Siihen päälle sitten mahdollisesti herkkuja viikonlopulle(karkkia,kahvileipää) vaipat, pesuaineet, hygieniatuotteet, siivoustarvikkeet ja paperit. Välillä lamput ja patterit, näillä täydennyskerroilla n.kerran kuukauteen on kauppalasku sitten sen 200-250euroa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autottomuus aiheuttaa varmasti pientä päänvaivaa välillä, ruoka kun on helposti myös tosi painavaa! Eikä ehkä tule tehtyä kaikkia ostoksia kerralla. Mun pitäisi joskus laskea mitä meillä menee tuohon hygieniaan, sillä näin äkkiseltää on tosi vaikea sanoa!

      Poista
  4. No ette te ainakaan paljoa salaattia syö jos tuo yksi viikoksi riittää 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni kolmena päivänä meillä oli salaattia tuolla viikolla. Normaalisti tehdään ainakin kerran viikkoon iltapalasaldetkin, mutta tuolla viikolla niitä ei ollut :) Salaattiin käytän paljon muutakin kuin tavissalaattia, pinaatti on kiva salaatin lisä ja välillä tykätään valmistaa aito kreikkalainen salaatti, siihenhän ei salaattia itseään tule lainkaan :)

      Poista
  5. Onko tuossa laskettuna esim pyykinpesuaine, lasten vaipat, yms muut hygienia tarvikkeet vai vain ruoka? Olisi kiva tietää paljonko teillä menee noin esim hygienia tarvikkeisiin kuukaudessa ?
    Onneksi niitä ei tarvitse ehkä joka kk ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo, tuossa on vaan ruoka!
      Vaippoihin meillä menee ehkä kymppi, muuhun hygieniaan varmaan 10-20 kuukaudesta riippuen. Sitten jos pitää ostaa monia juttuja kerrallaan, mene evarmasti enemmän. Pitääkin alkaa nyt pitää listaa ja katsoa minkä verran oikeasti menee! Kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Kiitos tästä postauksesta ja siinä esiintyneistä talk muruista! Olin kokonaan unohtanut moiset, mutta postauksen luettuani menin kauppaan ja nyt ne on 8kk poikani suurinta herkkua 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ne on kyllä huipputuote, meillä isotkin pojat rakastaa niitä ja syö niitä aina aamupalaksi :D

      Poista
  7. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta. Näotä lisää ja ruokaohjeita. Meillä menee kauppaan rahaa kuukausitasolla 800€, tuossa on myös pesuaineet ja vessapaperit ym. Kaksi urheilevaa lasta kuluttaa leipää, leikkeleitä, maitotuotteita, hedelmiä ja lämmintä ruokaa jo aika runsaasti. Odotahan kunhan teidänkin lapset kasvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, voin kuvitella! Pienellä kauhulla kyllä odotan! :D

      Poista
  8. Kylläpä syötte vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D no en kyllä sanoisi. Mutta riippuu tietysti mihin vertaa..

      Poista
  9. Mietin myös ruuan vähäistä määrää.

    VastaaPoista
  10. Itse olen ihan 50kg nainen ja ihmettelen miten vähän syötte proteenia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tiedät minkä verran he syövät proteiinia? Tässähän oli vaan kauppaostot, ei kerrottu mitä on kaapissa jo olemassa tai mitä syötiin aamu ja välipalaksi. Ja kuinka oma painosi liittyy tämän perheen ruokiin?

      Poista
    2. Lasten proteiinintarve on loppupelissä aika vähäistä ja ainakin omien laskujeni mukaan meillä kaikki saa proteiinia riittävästi. Me vanhemmat välillä varmasti liikaakin. Kuvien tuotteiden lisäksi meillä käytetään paljon kasviperäisiä proteiineja, ollaan tietoisesti vähennetty eläinperäistä ja lisätty kasviperäistä. Lihapullat valmistui esimerkiksi tuosta jauhelihasta sekä soijarouheesta ja linsseistä. Tomaattikeitossa oli linssejä. Lisäksi meille tulee luomutilalta kananmunia lavallinen/viikko. Rahkaa me aikuiset syödään normaalisti enemmän kuin tuo 500g.

      Ostan kerralla isot paketit linssejä, kikherneitä ja soijarouhetta, jolloin sitä ei viikottain tarvitse ostaa. Olisi ehkä voinut mainita tämän postauksessa, mutta kiva jos tämä herättää keskustelua 😊

      Poista
  11. Ihan riittävästi näyttää olevan proteiinia ja muutenkin monipuolista, terveellistä ruokaa. Kannattaa naisen 50kg tutustua kasviproteiineihin. Aina ei tarvitse vetää lihaa, kanaa ja maitotuotteita niin, että sisäelimet paukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Pitäisi sitä tosiaan ihan riittävästi meidän kaikkien ruokavaliosta löytyä! :)

      Poista
  12. Koska laitat jo ajat sitten lupaamasi kana kasvis vuoan ohjeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohop, se on tosiaan unohtunut. Isot pahoittelut, yritän saada sen ensi viikolle! :)

      Poista
  13. Sanoinko mitä proteenia syön?

    VastaaPoista
  14. Juoko teillä lapset maitoa ollenkaan, vai vettä? Vai mehua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuplat juo maitoa lähes päivittäin, mehu kuuluu meillä juhliin tai viikonloppuaamuihin. Vesi on meillä jano- ja ruokajuoma :)

      Justus juo toki maitoa päivittäin useaan otteeseen, mutta postauksen ostokset on siltä ajalta kun hän oli vielä kokonaan tissillä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!