torstai 15. maaliskuuta 2018

Äitiyspakkaus 2018

Nyt se on julki! Nimittäin vuoden 2018 äitiyspakkaus! Selaako joku muukin aina innoissaan nämä uudet äitiyspakkaukset läpi? Mun mielestä on aina yhtä kutkuttavaa kurkkia uutta äitiyspakkausta, vaikkei sitä omalla vauvalle olisikaan tulossa. Taisin aloittaa tän traditioni jo joskus kauan ennen omia lapsia. Pakko vielä tässäkin yhteydessä sanoa, kuinka mahtava juttu äitiyspakkaus on. On hieno juttu olla suomalainen ja olla oikeutettu tähän avustukseen!

Tänä vuonnahan pakkaus juhlii 80-vuotissynttäreitä. Vaikea kuvitella, että pakkausta on jaettu suomalaisiin vauvaperheisiin jo niin huikean kauan! hauska sattuma, että mun pappani täytti tänä vuonna 80v, eli hän on samanikäinen äitiyspakkauksen kanssa.

Mehän otettiin pakkaukset tuplista, (tuo missä on siilimakuupussi) mutta Justuksen raskaudessa kasailin oman pakkauksen rahalla. Silloin kuosit ei olleet ihan mun juttu, koin pakkauksen liian värikkääksi omaan makuun ja iso osa isojen lasten pakkauksista kun oli vielä tallella, ei puolelle pakkauksen tuotteista ollut käyttöä. Nyt availin pakkauskuvat pienellä jännityksellä, sillä pakkaus on itselleni ollut jo usean vuoden ajan pienoinen pettymys. 

Ja pakko sanoa, että hitsi vie Kela! Nyt oli kyllä ihana pakkaus! Selasin kuvat aamulla pikaisesti, jolloin mieleen jäi oikeastaan vain muutamat suosikit ja se, että pakkausta oli uudistettu suomalaisten toiveiden mukaan, ja mukaan oli lisätty paljon toivotut legginsit. Myös pakkauksen arvo nousi tänä vuonna kolmellakymmenellä eurolla. Iltapäivällä selailin uudelleen ja ilokseni sain huomata, että tosi moni tuote miellytti omaa silmää. Väreissä oli säästelty ja pakkaus oli mielestäni todella neutraali. Paljon mustaa, valkoista ja harmaata, pari väripilkkua, mutta nekin melko hillittyjä. Kollaaseihin kasailin tuotteet, jotka meillä olisi tulleet käyttöön, mikäli olisi saatu tämä pakkaus Justukselle, ja löytyihän niitä aikamoinen liuta! Kypärähattua ja kirjaa en nyt laittanut, vaikka varmasti niitäkin olisi käytetty.


Legginsit ovat ihan loistava lisä ja bambusta valmistettu lautanen saa täältä isot pisteet! Pakkaus nousi omaksi suosikiksi samantien ja jos meille vauva tulisi, saattaisi olla että otettaisiinkin pakkaus. Mitä mieltä te olitte?

Oma suosikkini on ehdottomasti tuo Reiman toppahaalari ja nuo vaatekollaasista löytyvät legginsit. Ja aika valloittava on myös tuo merinovillapipo! Bodeista löytyi paljon kivoja ja hauskasti niitä saisi yhdisteltyä pakkauksen housuihin ilman, että parista tulisi liian räiskyvä.

Paljon onnea 80v äitiyspakkaus! 💕
Ja onnea Kela, hieno juhlavuodenpakkaus!

6 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin pakkauksesta tosi paljon! Jotenkin neutraali ja raikas :)

    VastaaPoista
  2. Tää kyllä kelpaisi meillekin vaikken omille oo pakkausta ottanut :D

    VastaaPoista
  3. Tää pakkaus ei oo mun makuun. En välitä mustavalkoisesta/liian hillitystä värimaailmasta vauvan vaatteissa (vaikken ällöpirteästäkään:D) ja moni kuosi tökkää omaan silmään.
    Mutta mahtavaa kun on tämä avustus, ja toisaalta kiva, ettö vaihteeksi tuli erilaisempi setti kun sitä on toivottu!

    Mä otan avustuksen rahana, neljännelle on tarpeeksi kaikkea odottamassa/oon löytänyt jo mieluisia juttuja mitä pakkauksesta kaipailin. :) Kiva juttu sekin, että avustuksen arvo nousee. 170e:lla saa jo kivasti kaikkea mieluista. ^^,

    VastaaPoista
  4. Mäkin tykkään tästä pakkauksesta kovasti! Tosin tykkään myös edellisvuoden pakkauksesta ja siksi jännitin hieman, millainen tämä uusi pakkaus olisi. Sekä hillitymmät, että värikkäämmät vaatteet on mun makuun, sopivasti yhdisteltynä. Toivon kuitenkin meille tätä uutta pakkausta :)

    VastaaPoista
  5. Tän vuoden pakkaus on kyllä ihana.♥
    Meille avustus tuli rahana (se vanha summa 140€), sillä emme kuitenkaan olisi saaneet tätä uutta vaikka kuinka olisimme hakemusta venyttäneet. Mutta toisaalta, sillä rahalla olen saanut ihan kivasti hommattua juuri sitä mitä haluankin. Kuten niitä Newbien röyhelöpyllyjä. ;)

    VastaaPoista
  6. Meille syntyy esikoinen ihan pian joten sain viime vuoden pakkauksen, onhan se värikäs mutta mä kyllä tykkään! Tää uudempi olis miellyttänyt vielä enemmän mutta ei voi mitää. Suomi on ihan mahtava maa että jakaa näitä ja saa vielä tukea sen verran että pystyy hoitamaan lapsensa kotona :) tuntuu että osa ei edes ymmärrä kuinka hyvin lapsiperheillä loppuen lopuksi asiat ovat verrattuna moneen muuhun maahan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!